Sisältöjulkaisija

angle-left Pyhäselän koulussa rakennetaan mallia erilaisuuden kohtaamiseen

Pyhäselän koulussa rakennetaan mallia erilaisuuden kohtaamiseen

Pyhäselän koulu järjestää tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvää koulutusta henkilökunnalleen ja sitä suunnitellaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan Seta ry:n ja Susirajan sateenkaari -hankkeen kanssa. Koulutuksen lisäksi aiheesta on tulossa teemapäivä koko koululle.

Tärkeänä teemana koulun henkilökunnan kouluttautumisessa on tieto seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sekä sateenkaarinuoren kohtaaminen.

– Samalla kun nuoret rohkaistuvat olemaan koulussa omia itsejään, monelle oppilaalle aiheuttaa kipuilua kohdata kunnioittavasti nuori, joka ei olekaan samanlainen kuin itse on. Meille on kuitenkin tärkeää, että koulu on niin turvallinen paikka, että jokainen uskaltaa olla juuri sellainen kuin on, sanoo Pyhäselän koulun rehtori Aatu Mustonen.

– On todella tärkeää, että osaamme kohdata toisemme aina kunnioittavasti, vaikka olemme erilaisia ja ajattelemme eri tavalla. Isona yhteisönä toimiessa toisen kunnioittaminen tulee jokaisen ottaa huomioon ja tähän haetaan nyt uusia työkaluja. Odotan hyviä keskusteluita nuorten kanssa, Mustonen jatkaa.

Pohjois-Karjalan Setan koordinaattori Anna Estola sanoo, ettei riitä, että kouluissa on yksi tai kaksi aikuista, jotka erikoistuvat sateenkaarityöhön.

– Koulujen koko henkilökunnalla tulee olla valmiudet kohdata sateenkaarinuori ja tahto puuttua syrjiviin asenteisiin ja rakenteisiin, Estola kommentoi.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.