Sisältöjulkaisija

angle-left Perusopetuksen yläluokat, lukiot, aikuislukio ja taiteen perusopetus jatkavat lähiopetuksessa

Perusopetuksen yläluokat, lukiot, aikuislukio ja taiteen perusopetus jatkavat lähiopetuksessa

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui 3. maaliskuuta päättämään perusopetuksen yläkoulujen, lukioiden, aikuislukion ja taiteen perusopetuksen opetusjärjestelyistä. Suomen hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista, joiden mukaan kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla siirrytään yläkoulujen ja toisen asteen opetuksen osalta etäopetukseen. Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmässä päätettiin, että tämänhetkisen tilannekuvan perusteella perusopetuksen yläluokat, lukiot, aikuislukio ja taiteen perusopetus jatkavat talviloman jälkeen lähiopetuksessa.

– Olemme arvioineet opetuksen järjestämistä yhteistyössä eri viranomaisten kanssa ja nykyisen koronakuvan valossa jatkamme normaalisti lähiopetuksessa talviloman jälkeen 15. maaliskuuta alkaen. Tuleva viikkohan on täällä talvilomaviikko. Meillä on myös hyvin varauduttu poikkeusoloihin, joten tarvittaessa pystymme hyvinkin nopealla aikataululla tekemään muutoksia opetuksen järjestelyissä, taustoittaa koulutusjohtaja Olli Kauppinen.

– Meidän maakunnan koronatilanne on viime viikkojen aikana elänyt paljon ja alueelliset suositukset on pidetty alueella kohtuullisen tiukkoina. Haluamme nyt odottaa tämän viikon alueelliset suositukset ja tämän jälkeen linjaamme kaupungin muista palveluista, kertoo kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

– Kaupunkilaiset ovat toimineet esimerkillisesti korona-aikana ja tästä iso kiitos kaikille. Nyt meidän kaikkien on muistettava pitää niistä tutuista turvallisuusohjeista kiinni ja muistettava välttää lähikontakteja talvilomaviikolla, jotta saadaan pidettyä korona kurissa, jatkaa Karjalainen.

Kaupungin tilojen käyttöön ja muihin palveluihin liittyvistä rajoituksista tiedotetaan viimeistään perjantaina 5. maaliskuuta. Kaupungin palveluissa ja tiloissa on voimassa vahva maskisuositus. Maskisuositus koskee myös 12 vuotta täyttäneitä ja on voimassa toistaiseksi. Maskien käyttäminen jatkuu myös nykyisten voimassa olevien ohjeiden mukaisesti lukioissa, peruskouluissa, koulukuljetuksen aikana ja varhaiskasvatuksessa.

Joensuun kaupungin verkkosivuille on koostettu ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia. Lisäksi riskiryhmään kuuluvien tulisi arvioida omalta kohdaltaan riskit yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin osallistumisessa.

Tarkemmat ohjeet kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.joensuu.fi/korona.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.