Väisälänkadun ja Pääskyn päiväkoteja esitetään lopetettaviksi 30. kesäkuuta 2025.
Joensuun kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee ehdotusta kokouksessaan 22. lokakuuta ja lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto talousarviokäsittelyn yhteydessä joulukuussa.
– Esityksen taustalla on tarve sopeutua siihen, että lasten määrä vähenee. Ensi vuonna varhaiskasvatuksessa olevien määrä tippuu noin 100 lapsella. Kaupunki on myös erityisen tiukassa taloustilanteessa, joten menoja on tutkittava tarkasti, sanoo varhaiskasvatusjohtaja Irja Seppänen.
Tällä hetkellä Joensuun kaupungilla on paljon pieniä päiväkoteja. Osa niistä on perustettu väliaikaiseen tarpeeseen.
Ainoat suljettavaksi ehdotettavat päiväkodit ovat Pääsky ja Väisälänkatu. Ollilan päiväkodin sulkemisesta on päätetty jo aiemmin.
Väisälänkadun päiväkodissa on tällä hetkellä 24 lasta ja seitsemän työntekijää. Pääskyssä lapsia on 17 ja työntekijöitä kolme. Sekä perheet ja työntekijät ovat saaneet tiedon lakkautusesityksistä ja ohjeet jatkoon.
– Ymmärrän perheille ja lapsille mahdollisesta muutoksesta aiheutuvan huolen ja harmin. Uskon kuitenkin, että löydämme jokaiselle perheelle sopivan ratkaisun, sanoo Seppänen.
Jos päiväkodit suljetaan, huoltajien tulee hakea lapselle siirtoa toiseen päiväkotiin, joko kaupungilta tai yksityiseltä. Kaupungilla lasten hakemukset käsitellään ennen muita helmikuun lopussa 2025. Hakemisesta tiedotetaan tarkemmin tammikuussa eikä perheiden tarvitse tehdä tässä vaiheessa mitään.
Syksyllä 2025 esikoulun aloittavat lapset saavat tiedon kotiosoitteen mukaisesta eskaripaikasta ilman erillistä hakemusta.
Vakituinen henkilökunta sijoittuu töihin kaupungin muihin päiväkoteihin.
Pääskyn päiväkodin kaupunki otti omaksi toiminnakseen tammikuusta 2023 alkaen, kun Joensuun ortodoksinen seurakunta päätti lopettaa sen. Päiväkodin vuokrasopimus päättyy kesäkuun lopussa ja esityksenä on, ettei sopimusta jatketa ja päiväkodin toiminta loppuu.
Väisälänkadun päiväkoti taas avattiin elokuussa 2022, koska Rantakylä–Utran alueella tarvittiin lisää varhaiskasvatuspaikkoja alle 3-vuotiaille. Vuokramenot ovat siellä varhaiskasvatuksen kalleimmat.
Rantakylässä aloitti lisäksi elokuussa uusi yksityinen päiväkoti ja alueella on muitakin päiväkoteja, sekä kunnallisia että yksityisiä, joten paikkoja on siellä nyt riittävästi.