Sisältöjulkaisija

angle-left Pääkirjaston remontti viivästyy

Pääkirjaston remontti viivästyy

Pääkirjaston remontti viivästyy alkuperäisestä ajankohdasta. Tämänhetkisen tiedon mukaan kirjasto päästään avaamaan maanantaina 16. päivä elokuuta eikä vielä heinäkuun viimeisellä viikolla, kuten oli tarkoitus. Syynä viivästykseen on tarvittavien laitteiden toimitusongelmat.

– Kiinniolo osuu todella ikävään aikaan, sillä loppukesä on kirjastossa vilkasta aikaa. Elokuussa alkavat koulut ja uusia opiskelijoitakin muuttaa kaupunkiin. Olemme pahoillamme harmista, jota viivästynyt remontti aiheuttaa, sanoo kirjastonhoitaja Hanna-Maija Laasonen.

Remontin aikanakin voi hoitaa kirjastoasioita mm. seuraavasti:

  • Palauttaa lainat palautusluukkuun pääkirjastolle (Koskikatu 25). Arkisin ennen kello 15 tehdyt palautukset käsitellään samana päivänä.
  • Tehdä varauksia pääkirjastossa olevaan aineistoon ja noutaa sen toisesta kirjastosta. Varauksia voi tehdä verkkokirjastossa, puhelimitse tai muiden Vaara-kirjastojen asiakaspalvelussa.
  • Noutaa varaukset Nepenmäen kirjastosta 11.8. saakka. Varaukset siirretään takaisin pääkirjastolle 12.8. aikana, 12.–14.8. pääkirjaston varauksia ei voi noutaa.
  • Keskeyttää varaukset toistaiseksi verkkokirjastossa.
  • Asioida muissa Vaara-kirjastoissa, tehdä kaukolainapyyntöjä sekä käyttää verkkokirjastoa ja e-aineistoja normaalisti.
  • Tutustua Kirjastoauto Mysteeriin, joka palvelee pääkirjaston parkkialueella perjantaihin 13.8. saakka ma–ke 12–15 ja to–pe 12–14. (Kirjastoauto hajosi torstaina 22.7., mutta se huolletaan maanantaina 26.7. ja tullee tiistaista 27.7. lähtien taas pääkirjaston parkkialueelle).

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.