Sisältöjulkaisija

angle-left Nuorten solistien konsertti 9.5. Carelia-salissa

Nuorten solistien konsertti 9.5. Carelia-salissa

Tulevaisuuden tähdet loistavat Carelia-salissa torstaina 16.5.2019 klo 19. Alueemme lapset ja nuoret pääsevät konsertissa kaupunginorkesterin solisteiksi. Konsertin kapellimestarina toimii Jutta Seppinen.

Nuorten solistien konsertti on kapellimestarille erityinen työtehtävä, koska siinä työskennellään vielä kehittyvien muusikoiden kanssa ja kaikki johdettava on säestämistä.

– Tehtävä on kiinnostava monella tapaa eikä vähiten siksi, että esimerkiksi tempollisten kompromissien kanssa on osattava elää enemmän kuin yleensä eikä nuorilla solisteilla välttämättä ole heti kykyä ”hengittää” orkesterin ja kapellimestarin kanssa. Nämä erityispiirteet nostavat vastuun merkityksen omalle tasolleen, niin kuin aina lasten ja nuorten kanssa, selventää kapellimestari Seppinen.

– On kiinnostavaa päästä kohtaamaan nuoria muusikoita ja olla osana lasten ja nuorten ainutlaatuista kokemusta. Kaikki nuoret solistit ovat taitavia ja valovoimaisia esiintyjiä, joten luvassa on hieno ja koskettava konsertti, Seppinen jatkaa.

Hän antaa neuvoksi torstain konsertin solisteille, että he luottaisivat omaan valtavaan lahjakkuuteensa ja osaisivat keskittyneesti nauttia ainutlaatuisesta tilaisuudesta.

– Avoimuus vuorovaikutukselle kantaa myös pitkälle!

Jutta Seppinen

Kapellimestari ja mezzosopraano Jutta Seppinen on suorittanut Sibelius-Akatemiasta kaksi musiikin maisterin tutkintoa (2008 ja 2016), joihin kuuluivat mm. erinomaisin arvosanoin tehdyt sekä laulun että orkesterinjohdon loppututkinnot. Keväällä 2018 Taideyliopisto valitsi Seppisen Sibelius-Akatemian primamaisteriksi. Seppinen debytoi kapellimestarina Tampere Filharmonian kanssa syksyllä 2014 ja samana vuonna myös oopperakapellimestarina West Coast Kokkola Opera -festivaalilla. Tämän jälkeen Seppinen on ehtinyt johtaa useita orkestereita Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös toiminut apulaiskapellimestarina Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Suomen Kansallisoopperassa. Seppinen on monitaideryhmä CHANGEnsemblen perustaja. Ennen kapellimestari uraansa Seppinen on tehnyt uraa kuoronjohtajana.  Vuodesta 2009 Seppinen on toiminut Akademiska damkören Lyranin taiteellisena johtajana. Laulajana mezzosopraano Jutta Seppinen on keskittynyt erityisesti modernin musiikin esittämiseen. Keväällä 2013 hän lauloi Radion sinfoniaorkesterin solistina.

Nuoret solistit

Akseli Alvas, cembalo
J.Haydn: Divertomento HobXVI/9 F-duuri

Kerttu Kaihola, viulu
Ch. de Beriot: Viulukonsertto No.9 Op.104, I osa Allegro Maestoso

Lumikki Heikkilä, viulu
C. Dancla: Premier Solo

Teresa Rouvinen, klarinetti
Tartini: Concertino for clarinet and string orchestra

Manne Korhonen, viulu
J.S.Bach: Viulukonsertto E-duuri, 1.osa

Lauri Lodders, viulu
M.Bruch: Viulukonsertto no 1 g-molli op.26, 1.osa Vorspiel: Allegro moderato

Pinja Raijas, sello
G.Fauré: Elegia sellolle ja orkesterille op.24

Daniel Kivivuori, sello
M. Bruch: Kol Nidrei op.47

Anniina Peltonen, huilu
C. Chaminade: Concertino

Helmiina ja Hermanni Savolainen
F.Poulenc: Konsertto kahdelle pianolle d-molli, osa 1.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.