Joensuun kaupunkirakennelautakunta käsittelee kokouksessaan 4. marraskuuta Mehtimäen kokonaissuunnitelmaa, joka kulkee nimellä Mehtimäki Master Plan 2040.
Suunnitelmassa hahmotellaan suuntaa, johon Mehtimäen aluetta on tarkoitus kehittää. Suunnitelman on tarkoitus ohjata alueen asemakaavoitusta ja muita hankkeita, jotka tulevat myöhemmin valmisteluun ja päätöksentekoon.
Hotelli, päiväkoti sekä valon ja metsän talo
Kokonaissuunnitelmassa on pohdittu muun muassa yliopistokampuksen kehittämistä, urheilualueiden laajentumistarpeita, rantojen virkistys- ja matkailukäytön lisäämistä sekä kaupungin kärkiteemojen puun ja valon hyödyntämistä.
- Mehtimäki on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kokonaisuus. Kävelymatkan päässä torilta löytyy jo nyt huippuluokan palvelut urheilulle, tapahtumille, opetukselle ja tieteen teolle. Näitä vahvuuksia kehittämällä Mehtimäellä on potentiaalia vaikuttaa koko kaupungin elinvoimaan, toteaa Joensuun kaupunkiympäristöjohtaja Ari Varonen.
Mahdollisia uusia rakennushankkeita suunnitelmassa ovat Mehtimäen uusi uimahalli, Linnunlahdelle sijoittuva hotelli, Keskusurheilukentän viereen hahmoteltu päiväkoti ja purettavan Vesikon tontille sijoittuva korkea, yliopiston asumistarpeita ja palveluita yhdistelevä valon ja metsän talo.
Rakennushankkeiden lisäksi suunnitelmassa on hahmoteltu uusia kulkureittejä ja virkistysmahdollisuuksia, kuten valaistua polkua kävelysiltoineen, areenapromenadia sekä vesileikkeihin soveltuvaa viilennysaukiota.
- Suunnitelmassa on pohdittu alueen potentiaalia muun muassa matkailun, vapaa-ajan ja virkistyksen näkökulmista. Mehtimäestä olisi mahdollisuus muodostaa kaikille kaupunkilaisille ajanviettopaikka, joka kiinnostaa myös matkailijoita. Esimerkiksi rannoissa ja huvila-alueen upeissa metsissä on paljon mahdollisuuksia, valottaa Varonen.
Ensimmäinen askel uimahallin kaava
Mehtimäen kokonaissuunnitelman ensimmäinen konkreettinen päätös on uuden uimahallin kaava, jota kaupunkirakennelautakunta käsittelee kokouksessaan.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Lähtelän tontille rakennettavan uimahallin hankesuunnitelman ja kustannusarvion syyskuussa. Kaupunkirakennelautakunta päättää uimahallin kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman esillepanosta.
Mehtimäen kokonaissuunnitelma on osa Joensuun pitkäjänteistä kehittämistä. Kokonaissuunnitelma on laadittu yhteistyössä alueella toimivien yritysten, maanomistajien ja keskeisten sidosryhmien kanssa ja siinä on hyödynnetty laajaa aiempaa suunnitteluaineistoa. Kokonaissuunnitelma toimii jatkossa yhtenä alueen ohjeellisena suunnittelun ohjenuorana.
Kokonaissuunnitelmaan voi tutustua Dynasty-verkkopalvelussa.