Sisältöjulkaisija

angle-left Lisää lippuja kaupunginorkesterin konsertteihin

Lisää lippuja kaupunginorkesterin konsertteihin

Joensuun kaupunginorkesteri on saanut Joensuun kaupungin koronavalmiusryhmältä hyväksynnän muutetulle katsomokartalle kaupunginorkesterin konsertteihin viikosta 47 alkaen. Alkusyksyn ajan lippuja on ollut myynnissä 152 kappaletta jokaiseen konserttiin, muutoksen jälkeen luku on 292.

Mahdollisuus kuulijoiden määrän kasvattamiseen tuli ilmi mittausmenetelmän tarkastuksessa.

Kaupunginorkesteri on syksyn ajan pitänyt noin puolet konserteista kahden noin tunnin mittaisen väliajattoman konsertin mallilla, jotta kaikki halukkaat kuulijat ovat mahtuneet saliin turvallisesti.

- Olemme todella iloisia muutoksesta. Kahden konsertin malli on niin fyysisesti kuin psyykkisestikin raskas sekä orkesterin omille muusikoille että vieraileville taiteilijoillekin eli solisteille ja kapellimestareille. Jatkossa voimme luopua ainakin pääosin kahden konsertin mallista, toteaa intendentti Marjo Vattulainen.

- Muutoksen myötä saamme lisää lippuja myyntiin muun muassa 3.12. Maestrojen maestro -konserttiin. Se on ollut jo jonkin aikaa loppuunvarattu – onhan kapellimestarina legenda Jorma Panula, mainitsee Vattulainen.

Sinfoniakonsertteihin on turvallista tulla

Joensuun kaupunginorkesterin konsertteihin on turvallista tulla. Ohjeistusten mukaisia turvavälejä noudattamalla Carelia-saliin voidaan ottaa torstaista 19.11. lähtien 292 kuulijaa.

- Turvallisuutta konserteissa lisää myös maskien käyttö. Toivomme, että yleisö on valveutunutta ja käyttää maskeja ohjeistuksen mukaisesti, hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen sanoo.

Turvallisuussyistä Joensuun kaupunginorkesterin konserteissa ei ole narikkapalvelua, väliaikaa eikä väliaikatarjoilua.

Yleisöä pyydetään istumaan konserteissa lippuun merkityllä paikalla. Näin varmistetaan riittävät turvavälit. Yleisön turvallisuudesta Joensuun kaupunginorkesterin konserteissa pidetään huolta turvavälien lisäksi myös tarjoamalla yleisölle käsidesiä.