Joensuun kaupunki on mukana vuosittaisessa Euroopan liikkujan viikossa 16.–22. syyskuuta.
Pyöränsä voi tuoda kuntotarkastukseen, kun Taitamo Joensuu yhteistyökumppaneineen jalkautuu Joensuun torille 19. syyskuuta. Areenassa voi testata soveltavan liikunnan välineitä, uimahalleissa on tarjontaa liikkujille ja lisäksi Auton vapaapäivänä sunnuntaina 22. syyskuuta voi matkustaa bussilla maksutta.
Taitamon toriteltalle voi tuoda pyöränsä kuntoarvioon torstaina 19. syyskuuta kello 11–16. Pisteellä myydään myös Kiertämölle lahjoituksena saatuja, kunnostettuja polkupyöriä. Niistä saa 20 prosentin alennuksen Joensuu-sovelluksella. Tarjolla on lisäksi paikallisen tuottajan omenoita ja mahdollisuus testata oman kiertotalousosaamisensa tasoa.
– Taitamon pisteellä tarkistetaan renkaiden ilmanpaineet ja tehdään pyörälle kuntoarvio. Tällä kertaa sen suurempia pyöräremontteja ei tehdä, kertoo Kirsi Kärkäs-Vaittinen Taitamolta.
Tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Osaamista ja työvoimaa kiertotalouteen -hankkeen kumppanit Joensuun kaupungin Taitamo, Ammattiopisto Luovi ja Riveria.
Liikkujan viikolla pääsee myös testaamaan soveltavan liikunnan toimintavälineitä Joensuu Areenan kelaus- ja liikuntavuoroille tiistaina 17. syyskuuta kello 10–12 ja torstaina kello 13–15.
Lisäksi kaupungin molemmissa uimahalleissa on tarjolla keskiviikkona 18. syyskuuta ohjattua allasliikuntaa sekä kuntosaliopastusta, Vesikossa kello 10–12 ja Rantakylän uimahallilla kello 14–16.
Viikon päätteeksi sunnuntaina 22. syyskuuta vietetään Auton vapaapäivää. Silloin kaikessa Waltti-liikenteessä saa kerta-, vuorokausi- ja arvolippumatkat maksutta. Kausiliput leimataan kuitenkin normaalisti.
Auton vapaapäivästä tulee tarkempaa tietoa sivulle https://jojo.joensuu.fi.
Lisätietoja Joensuun Liikkujan viikon ohjatuista toiminnoista: tapahtumat.joensuu.fi ja www.lahella.fi.
Euroopan liikkujan viikko on jokavuotinen mahdollisuus pohtia oman arjen liikkumisvalintoja. Tämän vuoden Liikkujan viikolla kannustetaan miettimään, miten omaan arkeen voisi lisätä kulkutapoja, jotka ovat sekä kestäviä että ottavat huomioon muut liikkujat. Suomessa Euroopan liikkujan viikkoa koordinoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin toimeksiannosta Motiva Oy.
Lisätietoja Liikkujan viikosta Suomessa: liikkujanviikko.fi
Lisätietoja Euroopan liikkujan viikosta: mobilityweek.eu