Sisältöjulkaisija

angle-left Leirikouluviikko tuo lähes 200 kiinalaista nuorta Joensuuhun elokuussa

Leirikouluviikko tuo lähes 200 kiinalaista nuorta Joensuuhun elokuussa


Joensuun kaupunki järjestää yhdessä Kontiolahden kunnan kanssa leirikouluviikon 195 oppilaalle 19.–23.8.2019. Saapuvalle ryhmälle järjestetään tervetuliaisjuhla Joensuussa sunnuntaina 18.8. Oppilaat tulevat Kiinan Pekingistä koulusta numero 171 ja oppilaiden mukana matkustaa 14 opettajaa.

Viikon ajan kiinalaisoppilaat ovat ryhmissä alueen kouluissa ja toimivat yhdessä suomalaisten oppilaiden kanssa suomalaisen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Joensuun kaupungin koulutuspalvelut yhdessä Kontiolahden koulutoimen kanssa laativat koulupäivien aikaisen ohjelman ja vierailijoiden ilta-aktiviteettien järjestämisestä vastaa Riveria. Koulujen ohjelma sisältää ilmiöoppimista, jota toteutetaan luonnossa ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä. Osa viikon ohjelmasta on kaikille kouluille ja oppilaille yhteistä, osa koulujen omien painopisteiden mukaista toimintaa.

Vierailun tavoitteena on tarjota vieraille kokemus suomalaisesta laadukkaasta opetusjärjestelmästä, puhtaasta pohjoiskarjalaisesta luonnosta ja alueen ihmisistä, jotka saavat elää tutkimusten mukaan maailman onnellisimmassa maassa ja nauttia maailman puhtaimmasta ilmasta. Yhteistyökoulujen oppilaille vierailu mahdollistaa opetussuunnitelman mukaisesti kieli- ja kulttuurikasvatusta sekä arvokkaan kokemuksen kansainvälisyydestä ja sen mahdollisuuksista.

Kouluista mukana ovat Nepenmäen koulu, Lyseon peruskoulu, Pataluodon koulu, Heinävaaran koulu, Kontiolahden koulu, Lyseon lukio sekä Yhteiskoulun lukio sekä Joensuun kaupungin mediakeskus. Oppilaat ovat keskimäärin 14–17-vuotiaita ja suomalaiset isäntäluokat ovat kahdeksansia luokkia sekä lukioita.

Ennestään tiivis paikallinen yhteistyö toi leirikoulun juuri Joensuun seudulle

Vierailun taustalla on kiinalais–australialainen matkaoperaattori Asece, joka on erikoistunut järjestämään leirikouluja kiinalaisille lapsille ja nuorille Australiassa. Yrityksen suomalaisena matkaoperaattorina toimii Lappeenrantalainen Go-Nordic. Yhteistyömahdollisuuksia kartoittavien keskustelujen käynnistäjinä toimi Visit Karelian ja Business Finlandin aktiivinen pohjatyö. Suomen lisäksi vierailun kohdemaavertailussa mukana oli loppuvaiheessa USA ja Kanada. Suomessa alustavaan prosessiin osallistui useita kaupunkeja ja lopulta valinta kohdistui Pohjois-Karjalaan ja Joensuun seutuun.

– Joensuun alueen koulutustoimijoiden yhteishanke EduPark ja sen kautta alueen jäsentyneempi yhteistyö koulutusliiketoiminnan alalla mahdollisti nopean reagoinnin mittakaavaltaan näinkin suureen vierailupyyntöön. Kaupungin panostukset koulutusekosysteemiin ja koulutusliiketoimintaan alkavat kantaa hedelmää, toteaa Joensuun kaupungin hyvinvoinnin kehittämisjohtaja Jani Kaasinen.

– Tämän mittakaavan tiedusteluun vastaaminen ei olisi mitenkään ollut mahdollista ilman ennakkoluulottomasti ja positiivisesti ideaan suhtautuneita rehtoreita, kouluja ja opettajia. Prosessi vietiin laadukkaasti läpi todella nopealla aikataululla ja tästä suurin kiitos menee alueen aktiivisille ja kansainvälisyysmyönteisille kouluille. Lisäksi alueen kuntien kanssa koulutusliiketoiminnan näkymistä oli keskusteltu jo aiemmin, joka nopeutti yhteistyön syntymistä, kertoo Kaasinen.

Pilotti avaa uusia mahdollisuuksia koulutusliiketoiminnalle

Elokuussa toteutuva pilottivierailu avaa uusia mahdollisuuksia koulutusliiketoiminnalle Joensuussa ja laajemmin koko maakunnassa. Elokuun vierailun jälkeen kokemukset viikosta kerätään ja analysoidaan.

– On tärkeää, että kouluja kuullaan herkällä korvalla koulutusliiketoimintaa kehitettäessä. Ala on Suomessa varsin nuori ja sen täytyy sopia saumattomasti koulun perustehtävään ja täydentää koulujen oppilaiden ja opettajien vuotta positiivisella tavalla. Lisäksi koulutusliiketoiminnan tuloilla kaupungin tulee kattaa vierailusta aiheutuvat kulut, verovaroin toimintaa ei subventoida, Jani Kaasinen lisää.

Vierailu tuo Visit Karelian laskelmien mukaan alueelle 1 400 majoitusvuorokautta ja elinvoimanäkökulmasta tarkasteltuna mittavan rahallisen arvon alueen palvelutuotantoon.

EduPark-koulutusekosysteemistä lisää: www.edupark.fi

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.