Sisältöjulkaisija

angle-left Lehtipuhaltimen käyttö on kielletty klo 22–07 – Ympäristönsuojelu muistuttaa

Lehtipuhaltimen käyttö on kielletty klo 22–07 – Ympäristönsuojelu muistuttaa

Kiinteistöjen haltijoiden ja kiinteistöhuollon toimijoiden lehtipuhaltimien käyttö vähentää asumisviihtyvyyttä. Kiinteistöjen haltijoiden ja kiinteistöhuollon toimijoiden tulisi muistaa ottaa huomioon piha- ja tiealueiden siistimiseen liittyvissä toimissaan lähialueen asukkaat, kun käytetään häiritsevää melua aiheuttavia laitteita. Häiritsevää melua aiheuttavien koneiden ja laitteiden käyttö esimerkiksi lehtipuhaltimen käyttö on kielletty Joensuun kaupungin ympäristönsuojelunmääräysten mukaan yöaikaan klo 22–07 asuntojen ja muiden sellaisten kohteiden läheisyydessä, joille työstä voi aiheutua haittaa tai häiriötä.

Syksyllä lehtipuhaltimia käytetään lehtien ja neulasten puhaltamiseen. Moni kotipuutarhuri siistii pihaansa syksyllä. Pihaa siistiessä kertyy paljon puutarhajätettä, mikä ei kuulu yleisille alueille kuten puistoihin tai ojiin eikä toisten omistamille alueille.

Kiinteistön haltija on vastuussa syntyvien jätteiden asianmukaisesta käsittelystä sekä jätteiden käsittelyn kustannuksista. Puutarhajäte on käsiteltävä ensisijaisesti omalla kiinteistöllä. Puutarhajätteen voi kompostoida avonaisessa, tarkoitukseen suunnitellussa kompostorissa. Mikäli puutarhajätettä ei pysty kompostoimaan omalla kiinteistöllään, tulee se toimittaa puutarhajätteitä vastaanottavaan paikkaan. Puutarhajätteet toimitetaan Joensuussa Kontiokaaren itsepalveluasemalle.

Vieraslajit leviävät helposti luontoon puutarhajätteen välityksellä. Puutarhajätteen oikeanlainen käsittely on yksi keskeisimmistä ennakoivista torjuntakeinoista vieraslajien leviämisen suhteen.