Sisältöjulkaisija

angle-left Lapsilta kerätään palautetta päiväkodeista ja perhepäivähoidosta isolla laatukyselyllä

Lapsilta kerätään palautetta päiväkodeista ja perhepäivähoidosta isolla laatukyselyllä

Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksessa oleville lapsille järjestetään iso laatukysely tammikuussa. Lapsia ja heidän vanhempiaan kuullaan varhaiskasvatuksessa säännöllisesti, mutta näin laaja kysely ja tutkimus lapsille järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Materiaalia käytetään samalla Itä-Suomen yliopistolle tehtävässä opinnäytetyössä.

Lasten apuna on kyselyssä hymynaama-asteikko, mutta huoltajienkin apua tarvitaan, sillä he toimivat kyselyssä lastensa haastattelijoina. Joensuussa on päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa tällä hetkellä noin 2 400 lasta ja kyselyyn toivotaan satoja vastauksia.

– Lasten kuuleminen on osa varhaiskasvatuksen arkea ja sitä tehdään päivien aikana jatkuvasti, mutta nyt oli aika ja tarve laajemmalle lasten näkemysten kuulemiselle, kertoo kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Irja Seppänen.

Varhaiskasvatuksessa asetetaan kullekin toimintavuodelle kolmesta viiteen kehittämistavoitetta. Seppänen kertoo, että ainakin yksi seuraavan toimintavuoden 2023–2024 tavoitteista nousee suoraan tämän tutkimuksen tuloksista.

– Lasten kuuleminen ei tietenkään saa olla näennäistä. On tärkeää, että tuloksilla on merkitystä ja ne nousevat toimintaan eli lasten vastauksiin reagoidaan. Tämä kysely antaa meille tietoa siitä, mikä Joensuun kaupungin varhaiskasvatuksessa on lasten mielestä hyvin ja sitä on ylläpidettävä, sekä siitä, mihin on kiinnitettävä erityistä huomiota ja parannettava. Tutkimus auttaa meitä tekemään lasten viihtyvyyden ja hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja.

Lasten kuulemisessa on kyse myös kuulluksi tulemisen kokemuksesta, joka onnistuessaan rohkaisee lasta nyt ja myöhemmin aktiiviseen yhteiskunnan jäsenyyteen.

– Yksi varhaiskasvatuksen tavoitteista on varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, joten tästähän koko laatukyselyssä on kyse. Lasten osallisuus on tärkeää myös Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallissa, jossa Joensuu on mukana, Seppänen summaa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.