Joensuun kaupunki aloittaa kiertoliittymän rakentamisen keskustaan Länsikadun ja Yliopistokadun risteykseen. Rakennustyöt alkavat juhannuksen jälkeen.
Kiertoliittymän rakentaminen toteutetaan kahdessa vaiheessa. Töiden ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kiertotie Siltakadulta Yliopistokadulle. Tänä aikana Länsikatu on suljettu ajoneuvoliikenteeltä välillä Siltakatu–Koskikatu.
Töiden toisessa vaiheessa rakennetaan itse kiertoliittymää, ja tuolloin suljetaan liikenteeltä Länsikatu–Yliopistokatu–Koskikatu-risteys. Toisen rakentamisvaiheen aikana liikenne opastetaan Yliopistokadulle kiertotietä.
Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on kulku järjestetty koko urakan ajan urakka-alueen läheisyydestä. Järjestelyt voivat muuttua kesken urakan, joten alueella liikkuvia pyydetään seuraamaan opasteita.
Vaikutukset joukkoliikenteeseen
Rakentamisella on vaikutusta myös joukkoliikenteen kulkuun alueella. Paikallisliikenteen linjat 2, 4, 6, 7, 9, 12, 101, 102 ja 104 kulkevat tilapäistä reittiä Siltakadun–Kalevankadun kautta. Linjat 3, 7, 9 ja 11 kulkevat tilapäistä reittiä työmaan ohi Suvantokadun–Sepänkadun kautta. Kiertoliittymän lähellä sijaitsevat kaksi pysäkkiä ovat poissa käytöstä työmaan ajan.
Kiertoliittymän rakentaminen vaikuttaa myös Ilosaarirockin aikana järjestettäviin rokkibussikuljetuksiin. Tiedotamme rokkibussien kulusta erikseen Joensuun seudun joukkoliikenteen verkkosivulla osoitteessa https://jojo.joensuu.fi/.
Töiden on arvioitu valmistuvan marraskuun loppuun mennessä.