Sisältöjulkaisija

angle-left Laajamittainen kouluruokajakelu päättyy peruskoululaisilta

Laajamittainen kouluruokajakelu päättyy peruskoululaisilta

Joensuun kaupungin peruskoulut siirtyvät 14. toukokuuta lähiopetukseen, jolloin nykyinen laajamittainen kouluruokajakelu päättyy peruskoululaisilta. Lukioiden, konservatorion ja aikuisten perusopetuksen etäopiskelijat voivat edelleen noutaa kouluruokaa.

Peruskoululaisille kouluruokakasseja jaettiin viimeisen kerran 6. toukokuuta. Erityisruokavalioita jaetaan vielä perjantaina 8. toukokuuta ja maanantaina 11. toukokuuta entisistä jakelupaikoista.

Kaupunki on linjannut, että Joensuun lukioissa, aikuisten perusopetuksessa ja konservatoriossa etäopetus jatkuu lukukauden loppuun saakka. Kouluruokajakeluun ovat oikeutettuja Joensuun lukioissa opiskelevat nuorten lukiokoulutuksen opiskelijat. Nuorten lukiokoulutuksen oppilaitoksia ovat Lyseon lukio, Pyhäselän lukio, Yhteiskoulun lukio, Normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukio. Lisäksi kouluruokkassien noutoon ovat oikeutettuja aikuislukion aikuisten perusopetuksen opiskelijat ja konservatorion musiikkialan perustutkintoa suorittavat opiskelijat. Kouluruokajakelua jatketaan näiden etäopetuksessa olevien opiskelijoiden osalta toukokuun ajan.

– Muistutamme, että peruskoulujen oppilailla ei ole oikeutta noutaa kouluruokakassia, vaikka he eivät osallistuisi lähiopetukseen. Lisäksi aikuislukion aikuisten lukiokoulutuksen opiskelijat, tämän kevään abiturientit, jotka ovat suorittaneet kaikki kurssit, aikuislukion perusopetuksen lisäopetusta nauttivat ja Riverian opiskelijat eivät ole kouluruokajakelun piirissä, muistuttaa Joensuun kaupungin hyvinvointikoordinaattori Heini Lehikoinen.

Jatkossa kouluruokaa jaetaan kerran viikossa keskiviikkoisin 13. toukokuuta ja 20. toukokuuta. Kouluruokakassi tulee noutaa varsinaisena hakupäivänä eikä niitä ole mahdollista saada myöhemmin. Erityisruokavaliot jaetaan kolme kertaa viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 14–16 sen koulun keittiön takaovelta, jonka on ilmoittanut noutokoulukseen ja mistä on hakenut ne aiemminkin. Viimeinen noutopäivä on keskiviikko 27.5.

Osa kouluruuan jakelupaikoista vaihtuu ja ruokakassien noutajia pyydetään huomioimaan muuttuneet järjestelyt. Kouluruokakasseja jaetaan seuraavasti:

  • Kello 14-17: Lyseon lukion (Koskikatu 8) pihalta ja takapihan Drive-in noutopisteeltä (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Nepenmäen, Noljakan, Pataluodon tai Sirkkalan eli Karsikon koulun)
  • Kello 14-16: Pyhäselän koulun keittiön takaovelta tai Drive-in noutopisteeltä (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Niittylahden tai Pyhäselän koulun)
  • Kello 14-16: Uimaharjun koulun keittiön takaovelta (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Uimaharjun koulun)
  • Kello 14-16: Enon koulun keittiön takaovelta (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Enon koulun)
  • Kello 14-16: Heinävaaran koulun keittiön takaovelta (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Heinävaaran koulun)
  • Kello 14-16: Tuupovaaran koulun keittiön takaovelta (vain ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin ilmoittaneet noutokoulukseen Tuupovaaran koulun)

Kouluruokajakeluun ei tarvitse ilmoittautua uudelleen mukaan, jos on jo kerran ilmoittautunut jakeluun aikaisemmin. Ruokakassit jaetaan vain ennakkoon ilmoittautuneille.

– Jokaisen ruokakassin noutajan on tärkeää tutustua ruokakassin noutamiseen liittyviin ohjeisiin. Ohjeet lähetetään Wilman kautta ja lisäksi Joensuun kaupungin verkkosivuilta löytyy jatkuvasti päivittyvät kattavat ohjeet. Pyydämme edelleen kaikkia huomioimaan turvavälit ja hygieniaan liittyvät ohjeet, jatkaa Lehikoinen.

Lisätietoja:
https://www.joensuu.fi/korona/kouluruokajakelu