Huhtikuussa käytävät tuplavaalit ovat kunnille ensimmäinen kerta hoitaa kunta- ja aluevaalit samaan aikaan. Ennakkoäänestys järjestetään 2.–8. huhtikuuta, varsinainen vaalipäivä on 13. huhtikuuta.
Äänioikeutetut voivat äänestää joko kunta- tai aluevaaleissa tai molemmissa. Äänestyspaikat ja -ajat ovat molemmissa samat. Joensuun osalta ne voi tarkistaa osoitteesta joensuu.fi/vaalit.
Vaikka vaaleja on samalla kahdet, suuria muutoksia äänestyspaikalla ei ole. Äänestäjä saa yhden äänestyslipun sijasta kaksi lippua, mikäli hän haluaa äänestää molemmissa vaaleissa. Kuntavaalien äänestyslippu on valkoinen ja aluevaalien violetti.
– Vaalitoimitsijat neuvovat auliisti, miten kahden vaalin kanssa toimitaan. Suosittelemme silti lämpimästi äänestämään ennakkoon. Kysymyksiä saattaa herätä tavallista enemmän ja ennakkoon äänestäminen tuo aikatauluihin joustavuutta, sanoo Joensuun kaupungin asiakirjahallintopäällikkö Anne Lipponen.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa äänestyspaikassa riippumatta omasta kotikunnasta. Joensuun ennakkoäänestyspaikat ovat aiemmilta kerroilta tutut, ainoastaan yliopistolla ennakkoäänestys on Carelia-rakennuksen sijaan Aurora-rakennuksen B-aulassa.
Lisätietoa vaaleista ja Joensuun äänestyspaikat: www.joensuu.fi/vaalit.