Sisältöjulkaisija

angle-left Kulttuuritupsahduksia ympäri Joensuuta lokakuussa

Kulttuuritupsahduksia ympäri Joensuuta lokakuussa

Loppuvuoden aikana Joensuuhun levittäytyy kulttuuritupsahduksia, jotka ovat maksuttomia tapahtumia tai työpajoja ja yllätyksellisiä kohtaamisia ihmisten arjessa. Tupsahdusten toteuttajina ovat kulttuurin ja taiteen ammattilaiset tai yhdistykset, jotka on valittu avoimen haun pohjalta. Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut koordinoi tupsahdusten järjestämistä koko Joensuun alueelle. 

Tupsahdusten monipuolinen ja laaja kirjo

Kulttuuritupsahdusten toteuttajat tulevat usealta eri taiteen alalta ja lähestymistapa tupsahduksiin on jokaisella erilainen ja omanlaisensa. Luvassa on monipuolisia elämyksiä, joihin pääsee osallistumaan maksuttomasti. Osa tupsahduksista toteutetaan kaikille avoimina ja osa esimerkiksi päiväkodeissa tai kouluissa. Kulttuuritupsahdukset käynnistyvät toden teolla lokakuun aikana, jatkuen vuoden loppuun saakka. 

–Tupsahdukset ovat pienimuotoisia tapahtumia sekä tempauksia, joissa on jo suunnitelmavaiheessa mietitty terveysturvallisuutta. On tärkeää, että osallistujat voivat turvallisesti olla mukana ja uskaltavat palata kohti normaalia arkea, jonka tärkeä osa kulttuurielämykset ovat, taustoittaa vs. kulttuurijohtaja Leena Hoppania

Kulttuurielämykset houkuttelevat ulkoilmaan

Jarno Artikan Take a deep breath – vedenalainen valokuvanäyttely Pielisjokivarressa on esillä Utransaaren läheisellä rantaraitilla koko lokakuun ajan. Näyttely kutsuu katsomaan pintaa syvemmälle, liikkumaan ja tuulettumaan. Samalla se muistuttaa, että veden alta löytyy tärkeää, erikoista, kuvauksellista ja suojeltavaa elämää. Kaksi näyttelykuvista ovat palkittuja teoksia Vuoden Luontokuva -kilpailussa. 

Kulttuuritupsahdukset levittäytyvät laajasti koko Joensuun alueelle. Esimerkiksi Lea Tajakan Metsärunonlaulu -esityksiä pääsee seuraamaan Iso Valkelammella 2.10. Tuupovaaran Saarivaarassa 3.10, Pamilonkosken laavulla 9.10., Utransaaressa Kalastajan laavulla 10.10. ja Hoilolan runonlaulajapatsaalla 17.10. 

Myyttiset metsäretket avaa ovet suomalaisen kansantarinoiden ja kansanrunojen maailmaan Kalevan Naisen, eli Helena Nuutisen johdattamana Tuupovaarassa 2.10., Noljakassa 9.10. ja Hammaslahdessa 10.10. 

Yhteisölliset kävelyt 28.–31.10. kaupungin lähimaastoissa ITE-taiteilija Helena Karhun ohjaamina haastavat osallistujat näkemään arkisen ympäristönsä kauneuden ja ihmeellisyyden eri kaupunginosissa.  

Konsertteja ja yllätyksiä arkeen

Torviseitsikko Pielisen tavoitteena on elvyttää torviseitsikko-perinnettä konserttikiertueella, joka pysähtyy sunnuntaina 24.10. Uimaharjun Pölösen salissa, Enon Louhitalolla sekä Tuupovaaran Ullakolla. Muiden konserttien paikat ja ajat julkaistaan myöhemmin syksyn aikana. 

Kulttuuritupsahduksien kautta saatat törmätä myös kirjastoauto Mysteerillä vieraillessasi lokakuun lopulla Tanssivaan Lukutoukkaan, joka on tanssitaiteilija Maikki Palmin käsialaa. Kyseessä on mystisen koominen hahmo, joka rakastaa tarinoiden ahmimista. 

Sattumalta -tanssit antavat musiikin viedä ja ottavat sattumat osaksi esitystä, kun tanssijat Hanna Heino, Anniina Dyster ja muusikko Janne Vänskä esiintyvät Tuupovaaran Ullakolla 28.10. sekä, Hammaslahden SEO-huoltoasemalla ja Taidekeskus Ahjossa 29.10.  

Mainitut esitykset ja ohjelma on vain osa ohjelmasta lokakuun ajalta, kulttuuritupsahduksien lista ajankohtineen täydentyy syksyn aikana. Kulttuuritupsahdukset ovat osa Joensuun kaupungin luovan alan ja tapahtumien exit- tukikokonaisuutta.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.