Jo 32. kerran järjestetty Joen Yö osoitti jälleen sen, että Joensuussa kulttuuri ei ole tehty sokerista. Tapahtumaan osallistui sateisesta säästä huolimatta liki 19 000 kävijää. – Joen Yön tunnelma oli kaikkinensa lämminhenkinen ja ihana, vaikka välillä sadetakki pitikin laittaa päälle, kertoo Joen Yön tuottaja Minna Valonen. Joensuun kulttuurin täyteisen kesän päättävä Joen Yö -kaupunkifestivaali täytti jälleen keskustan sydämen omaleimaisilla esityksillä, taiteella ja ainutlaatuisilla kohtaamisilla.
Joen Yön ohjelmassa oli yli 50 eri ohjelmanumeroa. – Joen Yön jokainen vuosi on aina erilainen, yllättävä ja ihastuttava. Tutut elementit kuten järjestöbulevardi ja taide- ja kulttuurilaitosten ohjelma ovat kaupunkilaisille tosi tärkeitä ja tänäkin vuonna eri pisteissä vieraili runsaasti yleisöä, iloitsee Joensuun kaupungin kulttuurisihteeri Sari Suvanto.
Luukas Oja päätti Joen Yön vahvasti
”Paras ilta pitkään aikaan!”, huudahti bändin laulaja Jessica keikan lopulla. Energinen Luukas Oja tykitti torilavalla tämän vuoden Joen Yön päätökseen. Näiden tunnelmien kautta voidaankin suunnata katseet kohti seuraava vuotta.
Joen Yön rahoittaa Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut ja sen tuottaa kaupunkikeskustayhdistyksen hallinnoima Joensuun Virta Oy.
Lisätietoja
Joensuun Virta Tuottaja – toiminnanjohtaja Minna Valonen p. 041 3118131 minna.valonen@joensuunvirta.fi
Joensuun kaupunki Kulttuurisihteeri Sari Suvanto p. 050 543 1906 sari.suvanto@joensuu.fi