Sisältöjulkaisija

angle-left Katso Suomen suven avaus 2020 -video verkossa

Katso Suomen suven avaus 2020 -video verkossa

Suomen suven avaus -tapahtuma järjestetään tänä vuonna kokoontumisrajoitusten takia verkossa.

Tavanomaisena keväänä 6 000 laulajaa ja monituhatpäinen yleisö olisivat kokoontuneet Joensuun Laulurinteelle. Nyt oppilaat laulavat ja tanssivat kevään aikana harjoittelemiaan kappaleita yhtä aikaa videokoosteen äärellä omissa kouluissaan.

Video julkaistaan perjantaina kello 12

Suven avaus 35 vuotta -video julkaistaan tapahtumapäivänä perjantaina 29. toukokuuta kello 12 Joensuun kaupungin Youtube-kanavalla.

Osoite on www.youtube.com/joensuunkaupunki.

Video on katsovissa kaksi viikkoa julkaisun jälkeen eli tunnelmiin pääsee palaamaan vielä koululaisten kesäloman alettua.

Reilun puolen tunnin mittainen video on tehty tapahtuman tutun kaavan mukaan välijuontoineen kaikkineen. Suven avaus alkaa tänäkin vuonna Suvivirrellä ja päättyy Karjalaisten lauluun.

Oppilaat harjoitelleet lauluja ahkerasti

Noljakan koululla musiikkia opettava Mia Koivula kertoo harjoittelun olleen monipuolista myös poikkeuskeväänä. Treenit aloitettiin jo etäopiskelun aikana.

– Helppo startti oli laululavatanssi, joka tuli ainakin omalle luokalle heti seuraavan liikuntatunnin sisällöksi. Pienemmät koululaiset ovat luonnollisesti olleet tästä etälaululavasta harmissaan, varsinkin kun odotettu Einon ja Aapelin esitys ja mukaansatempaava yhteislaulu heidän kanssaan jää väliin. Mutta me aikuisethan tiedämme, että näitä tilaisuuksia vielä tulee, kertoo Koivula erikoiskevään tunnelmista.

Myös Suhmuran koulussa tunnelmat ovat saman kaltaiset:

– Monelle oppilaalle Suven avaus on mukava perinne ja loman aloitus, mutta oppilaat ymmärtävät hyvin tilanteen. He, jotka olisivat osallistuneet kuoroon ja päässeet Laululavalla esilaulajiksi harmittelivat tavanomaisen Suven avauksen peruuntumista, kertoo Suhmuran koulun opettaja Anna Reijonen.

Suven avaus perjantai-iltana myös radiossa

Kaikki Suven avauksen ystävät voivat osallistua lauluun joko videon mukana tai kuuntelemalla Suven avausta Radio Rexin taajuudelta perjantaina 29.5. kello 18 alkaen.

Juontajana on Johanna Hautasaari ja lähetys on kuultavissa myös nettiradioissa osoitteissa radiorex.fi tai Radiot.fi.

Suomen suven avaus on yksi Joensuun perinteikkäimmistä, rakastetuimmista ja suurimmista tapahtumista. Se on järjestetty koulujen päättymisen aikaan vuodesta 1985 lähtien. Suven avaus -videosta vastaa Mika Vanhanen yhteistyössä Joensuun kaupungin kanssa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.