Sisältöjulkaisija

angle-left Koulujen työ- ja loma-aikakysely

Opetuksen työ- ja loma-aikakysely

Opetuksen työ- ja loma-aikakysely lukuvuosille 2020—2021, 2021—2022 ja 2022—2023

Opetusministeriön ohjeistuksesta kaikilla huoltajilla, oppilailla ja opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa koulujen työ- ja loma-aikojen suunnitteluun.

Nyt voit vaikuttaa vastaamalla kyselyyn osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/4539120A30D4EEC0

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuoden pituus on siis laissa määritelty.

Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan oppilaiden lukuvuoden koulutyö pitää päättää viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Koska lauantai lasketaan arkipäiväksi, tulee koulun loppua touko-kesäkuun vaihteessa lauantaina. Tämäkin on siis asetuksella määritelty.

Edellä esitettyjen rajoitusten vuoksi ei koulun aloitusta ole tällä hetkellä mahdollista siirtää esimerkiksi syyskuun alkuun. Kyselyssä esitetyt vaihtoehdot noudattavat lainsäädännön asettamia rajoituksia.

Lukio-opetus noudattaa samoja työ- ja loma-aikoja perusopetuksen kanssa.

Linkki kyselyyn on avoinna 13.8. klo 8 – 30.8. klo 16.

Vastaaminen kyselyyn tapahtuu nimettömänä eikä näin ollen henkilötietorekisteriä synny.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.