Sisältöjulkaisija

angle-left Koronatilanteen vuoksi suljettuja kaupungin tiloja avataan

Koronatilanteen vuoksi suljettuja kaupungin tiloja avataan

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt kokouksessaan 26. tammikuuta purkaa aiempia tilojensa sulkupäätöksiä. Itä-Suomen aluehallintovirasto toteaa alueellisten asiantuntija-arvioiden perusteella, että tilojen väliaikaista sulkemista Siun soten alueella ei voida pitää tällä hetkellä välttämättömänä.

Valmiusjohtoryhmä on päättänyt täsmentää rajoitustoimien purkua seuraavasti:

Kansalaisopisto:
Kansalaisopisto aloittaa lähiopetuksen maanantaina 31. tammikuuta terveysturvallisuusohjeita noudattaen. Yleisöluennoilla noudatetaan Aluehallintoviraston määräämiä yleisötilaisuuksien osallistujamääriä.

Konservatorio:
- Konservatorio palaa lähiopetukseen kaikilta osin 31. tammikuuta.

Kirjasto:
- Yleisöluentojen osalta noudatetaan rajoitusten mukaisia ohjeita osallistujamääristä ja suositaan etätapahtumia.   

Liikunta:
- Uimahallien asiakasmäärän rajoitukset puretaan torstaista 27. tammikuuta alkaen. Muutoin tiloissa toimitaan terveysturvallisuusohjeiden mukaan.

- Luistelukopit avataan, ja käyttäjiä muistutetaan sielläkin riittävistä etäisyyksistä ja maskeista.

- Vesikon kahvio avautuu 31. tammikuuta.

Samalla avataan ryhmäliikuntaan, kamppailulajeihin, kuorolaulutoimintaan sekä tanssitoimintaan käytettävät Joensuun kaupungin tilat.

Muutokset kaupungin palveluissa voi tarkistaa kootusti täältä: www.joensuu.fi/korona/muutokset-palveluihin.

Noudattamalla edelleen terveysturvallisuusohjeita suojaamme itseämme ja lähimmäisiämme. Kaupungin palveluissa on toistaiseksi voimassa oleva vahva maskisuositus kaikille 12 vuotta täyttäneille. Palveluiden pariin tullaan vain terveenä, pidetään toisiin riittävät etäisyydet, pestään käsiä ja käytetään käsidesiä, yskitään hihaan tai nenäliinaan.

Tarkemmat terveysturvallisuusohjeet ovat sivulla www.joensuu.fi/korona.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.