Joensuun uudessa konservatoriossa järjestetään avoimet ovet lauantaina 25. maaliskuuta kello 11–14.
Kaikki musiikkiharrastuksen aloittamista suunnittelevat kutsutaan tutustumaan konservatorion soitinvalikoimaan. Samalla on mahdollisuus tutustua varta vasten konsevatoriolle rakennettuihin uniikkeihin tiloihin, jossa konsa on toiminut nyt reilun vuoden. Osoite on Yliopistokatu 4.
Soitinpolulla pääsee testaamaan eri soittimia
Soittimet soivat koko talossa ja konserttisalissa pidetään konsertteja.
Tapahtumaan kuuluu myös suosittu Soitinpolku. Soitinpolulla pääsee tutustumaan ja kokeilemaan eri soittimia soitinpisteissä koko tapahtuman ajan. Soittimia esittelevät soitonopettajat ja avustavat oppilaat. Päivästä jää muistoksi lapsille soitinpolkupassi, johon soitinpisteissä voi kerätä tarroja.
– Soittimen ääneen tykästyminen voi johtaa elinikäiseen kaveruussuhteeseen, soitin voi olla mukana kaikissa elämänkäänteissä. Testaamalla selviää, miellyttääkö esimerkiksi jousisoittimien ääni, kielisoittimet, puhaltimet, lyömäsoittimet vai laulattaako, kannustaa konservatorion apulaisrehtori Anneli Hynninen.
– Musiikkiharrastus on satsaus mukavaan itsensä kehittämiseen. Musiikin vaikutus hyvinvointiin on todettu esimerkiksi monissa aivotutkimuksissa, Hynninen jatkaa.
Useimmilla soittimilla pystyy soittamaan erilaista musiikkia oman mieltymyksen mukaan, olipa oma musiikkimaku vaikka klassista, poppia tai kansanmusiikkia.
Esittelyssä myös musiikkiopiston opinnot
Päivän aikana esitellään musiikkiopisto-opintoja ja niihin hakua infopisteellä.
Soittimiin ja niiden ääniin voi tutustua myös konservatorion muissa konserteissa, jotka on listattu muun muassa Joensuun tapahtumakalenterissa.
Ilmoittautumisaika musiikkiopiston valintakokeisiin alkaa avoimien ovien päivästä ja on käynnissä 12. toukokuuta asti.
Ilmoittautumislomake ja lisätietoja opinnoista on osoitteessa joensuu.fi/musiikkiopisto. Valintakokeet ovat 31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta. Valintakokeiden tulokset ilmoitetaan juhannukseen mennessä.