Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupunki lopettaa korona-aikaisen asiointiavun elokuussa

Kaupunki lopettaa korona-aikaisen asiointiavun elokuussa

Joensuun kaupunki on antanut apteekki- ja kauppa-apua yli 70-vuotiaille ja riskiryhmään kuuluville koronatilanteen takia huhtikuusta alkaen. Asiointiapu lopetetaan, koska sen kysyntä on laskenut selkeästi ja valtioneuvosto on poistanut yli 70-vuotiaita koskevat rajoitukset. Asiointiavun antaminen päättyy 1.8. alkaen.

 – Asiointiapu helpotti etenkin niiden kuntalaisten tilannetta, joilla ei ollut läheisiä tai tuttavia auttamassa kauppa- tai apteekkiasioissa. Rajoitteiden höllentyessä tai poistuessa asiointiavun yhteydenottomäärät ovat vähentyneet selkeästi kesäkuun aikana, kertoo Joensuun kaupungin hyvinvoinnin kehittämisjohtaja Jani Kaasinen.

Asiointiapua annettiin huhti–kesäkuun aikana noin 190 kertaa. Palvelua hoiti kolme Joensuun kaupungin työntekijää. Asiakkaat ovat olleet pääsääntöisesti keskustan alueelta, mutta myös Joensuun maaseutualueilla on ollut asiakkaita. Asiointiapuun kuului avustaminen kauppatilin avaamisessa, kauppa- ja apteekkiostojen tekemistä sekä hoitotarvikkeiden noutamista.

– Asiakkaamme ovat kiitelleet paljon hyvästä palvelusta ja meillä onkin ollut monia tyytyväisiä vakioasiakkaita. Teimme paljon yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa, esimerkiksi Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys ja Jippo olivat aktiivisia asiointiavun antajia. Myös maaseutualueiden järjestöt tekivät tärkeää auttamistyötä omilla alueillaan, valaisee asiointiapua koordinoinut Kaija Kiiskinen.

Vielä asiointiavun piirissä olevia asiakkaita opastetaan käyttämään kauppojen kotiinkuljetuspalveluja. Tarvittaessa asiakkaat ohjataan myös ottamaan yhteyttä Seniorineuvonta Ankkurin. Kaupungilla on valmius käynnistää palvelu uudestaan, jos koronatilanne muuttuu.

Koronaneuvontapuhelin jatkaa toimintaansa toistaiseksi

Joensuun kaupungin koronaneuvontapuhelin jatkaa toimintaansa toistaiseksi. Koronaneuvontapuhelin otettiin käyttöön maaliskuussa ja siihen on vastaanotettu 410 puhelua. Asiointiavun lisäksi soittajia ohjattiin paljon muiden palveluiden piiriin ja neuvottiin kaupungin palveluista.

– Koronaneuvontapuhelin kaupungin palveluna oli luonteva osa aikana, jolloin epävarmuutta oli paljon ilmassa ja kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Neuvontapuhelinta varten kokosimme laajan tausta-aineiston, jolloin kysyjiä pystyttiin neuvomaan mahdollisimman tehokkaasti oikean avun tai tiedon ääreen, Jani Kaasinen kertoo.

Koronaneuvontapuhelimen jatkosta päätetään elokuun alkupuolella, kunhan nähdään, mihin koronatilanne kehittyy kesän aikana. Puhelinneuvontaa annetaan arkisin kello 12–16 numerossa 013 337 3000.

Joensuun kaupungin koronasivut ovat osoitteessa joensuu.fi/korona.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.