Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupungintalolle valittiin ravintoloitsija

Kaupungintalolle valittiin ravintoloitsija

Joensuun kaupungin tilakeskus teki sopimuksen kaupungintalon ravintolatilojen vuokrauksesta. Uutena vuokralaisena aloittaa Galaxy Point Oy. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimuksen aloituspäivämäärä sovitaan erikseen tilakeskuksen kanssa. Ravintolatilojen pinta-ala on yhteensä noin 570 neliömetriä

- Tiloihin haettiin kumppania vuoden 2024 aikana useamman kerran erilaisilla toteutusmalleilla. Tämän vuoden alussa saimme muutamia kyselyitä ja kilpailutus avattiin uudelleen. Aikataulullisesti toiveemme on, että kaupunkilaiset voisivat nauttia vappusimat uudessa ravintolassa, toteaa Joensuun kaupungin tilakeskuksen johtaja Joni Sorjonen.   

Joensuun kaupungin hallinto muutti kaupungintalolta uusiin tiloihin loppuvuodesta 2023. Tyhjäksi jääneet tilat muutettiin Pohjois-Karjalan museon käyttöön. Tällä hetkellä tiloissa rakennetaan tulevia näyttelyitä. Uusi museo avautuu myöhemmin tänä vuonna. Talossa toimii myös Joensuun kaupunginteatteri.