Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupunginhallitus käsitellyt talousarvion – taloutta tasapainotetaan vetovoimaa unohtamatta

Kaupunginhallitus käsitellyt talousarvion – taloutta tasapainotetaan vetovoimaa unohtamatta

Joensuun kaupunginhallitus on saanut valmiiksi oman ehdotuksena talousarviosta valtuustolle.

Puheenjohtajisto sanoo ehdotuksen tasapainottavan taloutta, mutta rakentavan edelleen kuntalaisten hyvinvointia ja jatkavan investointi- ja kehittämispanoksia.

– Budjetin käyttötalouden kasvuprosentti on nollassa, mutta kun budjettikirjaa katsoo ja toiminnallisia, strategisia tavoitteita, pitkälti nykyiset palvelut kaikesta huolimatta pystytään kuntalaisille tarjoamaan. Se on hieno asia. Myös strategiset investoinnit koulupuolella ja kehittämishankkeissa pystytään viemään lähes suunnitellusti eteenpäin, sanoo hallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen.

Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Hannes Rossi sanoo olevansa erityisen tyytyväinen, että Enon ja Hammaslahden kouluasiat saatiin aikaistettua.

– Nyt kun se tieto siitä tuli, että me saamme päätökset näiden hankkeiden aikaistamisesta, uskon että tämä tyydyttää kyläläisiä. Tästä olen erityisen kiitollinen, että tällainen sopimus saatiin aikaan, Rossi sanoo.

Rossi mainitsee myös talousarvioon kirjatut panostukset urheiluun.

– Kalevan kisat on myönnetty 2022 Joensuulle ja saamme keskusurheilukentän siihen kuntoon, mitä kisajärjestäjät siltä edellyttävät. Samoin Hammaslahden kenttää saadaan korjattua. Saamme näille hyville hankkeille, yleisurheilijoille ja Joensuun Katajalle ansaitsemansa puitteet, Rossi jatkaa.

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Hannele Autti toteaa kunnan tärkeimmän tehtävän olevan käytännössä hyvinvoinnin edistämisen ja ylläpitämisen. Hän nostaa talousarviokirjasta hyvinä kirjauksina hyvinvoinnin edistämisessä muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä sitäkin laajemman hyvinvointikertomuksen. Niiden molempien on tarkoitus valmistua ensi vuonna.

– Hyvinvointipuolella on myös sellaisia hyviä lisäyksiä sekä kulttuuri- että liikuntapuolella kuin matalan kynnyksen palvelut lapsille ja nuorille. Eli matalan kynnyksen liikuntakerhoja ja ilmaisia kulttuuripalveluja. Ja niitä on mahdollisimman paljon tarjolla kaupungin eri puolilla, Hannele Autti sanoo.

Tavoitteena on saada talous tasapainoon valtuustokauden loppuun mennessä 2022. Hallituksen puheenjohtaja Eskelinen sanoo sen olevan hyvä tähtäin ja uskoo, että tällä budjetilla sitä kohti mennään.

–  Muutamalla sanalla kuvaillen talousarvio on taloutta tasapainottava, talouden ison kuvan tunnistava. Se myös jatkaa Joensuun kaupungin investointi- ja kehittämispanoksia, sitä vetovoimaa, mistä olemme viime aikoina saaneet tunnustusta Joensuun kasvun osalta, Eskelinen kiteyttää.

Seuraavaksi talousarviota käsitellään kaupunginvaltuustossa 25. päivä marraskuuta. Valtuuston kokous kaupungintalon valtuustosalissa Rantakatu 20:ssä alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto kertoo budjetin valmistelusta videolla, joka on katsottavissa Joensuun kaupungin Youtubessa osoitteessa www.youtube.com/joensuunkaupunki. Suora linkki videoon: https://youtu.be/DlyFd4_Btfg.