Joensuun kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 14. toukokuuta esitystä kouluverkon supistamisesta. Kouluverkkoa on esitetty supistettavaksi osana talouden sopeutusta ja reagointina lapsimäärään vähenemiseen.
Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle muutoksia sivistys- ja hyvinvointijohtajan esitykseen ja vaati lisäselvityksiä ennen lopullista päätöksentekoa.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jani Kaasinen jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteen.
Useita muutoksia viranhaltijaesitykseen
Viranhaltijaesityksessä esitettiin lakkautettavaksi kymmenen alakoulua sekä Pyhäselän lukio. Lautakunta hyväksyi Louhiojan, Kanervalan, Kiihtelysvaaran ja Rekivaaran koulujen lakkautukset.
Kanervalan koulun osalta lautakunta vaati englanninkielisen opetuksen järjestämistä jonkun muun koulun yhteydessä. Rekivaaran koulun osalta lautakunta edellytti, että oppilaat mahtuvat Hammaslahden kouluun. Viranhaltijaesityksestä poiketen lautakunta esitti, että Uimaharjun ja Tuupovaaran koulujen toiminta jatkuu, ja niiden tilannetta tarkastellaan vuonna 2029.
Lukuisia lisäselvitysvaatimuksia
Reijolan koulun osalta lautakunta päätti, että koulun rakennuspaikka ja mitoitus selvitetään valtuuston voimassa olevan päätöksen pohjalta. Niittylahden alueella lautakunta vaati selvitystä optimaalisesta kouluverkkoratkaisusta Niittylahden, Niittylahdenrannan, Reijolan ja Karhunmäen oppilaille vaihtoehdossa, jossa Suhmuran koulun toiminta jatkuu normaalisti ja Iiksenvaaran koulu jatkuu toistaiseksi.
Lisäksi lautakunta vaati selvitystä Utran koulun peruskorjauksen tai uudisrakentamisen tarpeesta, aikataulusta ja mitoituksesta vaihtoehdossa, jossa Pataluodon koulun toiminta lakkaa ja siirtyy Utran kouluun. Vaihtoehdossa tulee huomioida myös Pataluodon koulun erityisryhmät.
Lautakunta vaati myös selvitystä Pataluodon ja Mutalan koulurakennusten kunnosta sekä tarvittavien peruskorjausten aikatauluista ja kustannuksista. Lisäksi lautakunta vaati selvitystä Tulliportinkadun Normaalikoulun oppilaaksiottoalueen muodostumisesta vaihtoehdossa, jossa Mutalan koulun toiminta jatkuu.
Pyhäselän lukion jatko
Pyhäselän lukion osalta lautakunta päätti, että toimintaa jatketaan ja profiloidaan lukio käytännön ammatteihin ja yrittäjyyteen valmentavaksi erityislukioksi, jonka toiminta voidaan kopioida myöhemmin osaksi Lyseon tai Yhteiskoulun lukion toimintaa, jos erityislukion profiili ei houkuttele riittävästi opiskelijoita Pyhäselkään.
Päätöksenteon jatkoaskeleet
Lautakunnan jälkeen kouluverkkoesitystä käsittelee kaupunginhallitus, jolle päätösesityksen esittelee kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtajan esitys voi poiketa kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksistä. Lopullisen päätöksen kouluverkosta tekee kaupunginvaltuusto. Valtuuston on määrä käsitellä kouluverkkoa kokouksessaan 17. kesäkuuta.
***
Päivitys uutiseen 30.5.2024
Lautakunnan vaatimat lisäselvitykset
Voit katsoa lautakunnan vaatimat lisäselvitykset tästä.