Sisältöjulkaisija

angle-left Karsikon Sammonpuistoon rakennetaan maisemavalli

Karsikon Sammonpuistoon rakennetaan maisemavalli

Joensuun kaupunki alkaa toukokuussa rakentaa maisemavallia Karsikossa olevaan Sammonpuistoon. Rukkitien ja Ilomantsintien väliselle alueelle kaavoitettu valli ehkäisee Ilomantsintien liikenteen haittoja. Liikennettä lisää esimerkiksi Kontiosuon maakaatopaikan käyttö.

Valli valmistuu tänä vuonna ja sen leveys on noin 40 metriä ja pituus 150 metriä. Keskiosaltaan valli on noin 2,5 metriä korkea ja korkeimmalta kohdaltaan 3,5 metriä olemassa olevasta maanpinnasta.

Puustoa poistetaan tästä viikosta alkaen ja valli täytetään ja muotoillaan tulevana kesänä. Täytteenä on katurakentamisesta tulevaa pohjamaata. Kun täyttö ja muotoilu ovat valmiit, maisemavallin annetaan metsittyä luontaisesti.

Maisemavallille on vietävä maa-ainekset Värttinäpolun pyörätien kautta. Pyörätietä ei kuitenkaan suljeta muulta liikenteeltä. Pyörätien käyttäjiä varoitetaan liikennemerkein.