Joensuun kaupunki on julkaissut vuoden 2025 aikana rakennettavan Karjalankadun kiertoliittymän aineistot osoitteeseen www.joensuu.fi/katusuunnitelmat. Suunnitelma tulee virallisesti nähtäville tammi–helmikuun vaihteessa.
Suunnitteluaineiston yhteydessä on julkaistu myös havainnekuvia tulevasta kiertoliittymästä. Kuvat ovat havainnollistavia, eivätkä esimerkiksi kaikki niiden sisältämät opasteet tai puut ole oikeilla paikoillaan.
Kiertoliittymän rakennus alkaa toukokuussa ja kestää vuoden 2025 loppuun. Kiertoliittymä rakennetaan Karjalankadun, Tiaisenkadun, Vanharaitin ja Suvantosillan risteykseen.
Kiertoliittymän valmistuttua Tiaisenkadulta pääsee jatkossa ajamaan keskustan suuntaan. Huvilakadun ja Tikkamäentien risteys suljetaan autoliikenteeltä, jolloin risteysalueen liikenneturvallisuutta saadaan parannettua. Jalankulku ja pyöräily Huvilakadun kautta on edelleen mahdollista.
Kiertoliittymän rakentaminen mahdollistaa Vanharaitille kulkemisen Suvantosillalta päin ajettaessa. Rakennustyömaan yhteydessä Vanharaittia levennetään jalankulun ja pyöräilyn väylän osalta, ja kaidetta siirretään lähemmäksi junarataa.
Toukokuussa alkavilla rakennustöillä ei ole merkittäviä vaikutuksia paikallisliikenteen linja-autoihin. Jalankulku ja pyöräily urakka-alueella on mahdollista koko työmaan ajan. Ajoneuvoliikennettä saatetaan joutua katkaisemaan tilapäisesti eri työvaiheissa, jolloin ajoneuvoliikenteelle opastetaan kiertotie.
Tiaisenpuisto kunnostetaan samaan aikaan
Karjalankadun kiertoliittymän rakennuksen kanssa samanaikaisesti kunnostetaan sen vieressä sijaitseva Tiaisenpuisto. Puistoon on suunnitteilla uusi puistokäytävä, joka yhdistää Tikkamäentien ja Tiaisenkadun.
Puistokäytävän ja kerrostalon väliin jäävään rinteeseen istutetaan uusi kasvillisuusalue, joka koostuu pääasiassa alppiruusuista. Käytävä tullaan valaisemaan, ja sen varrelle sijoitetaan oleskelupenkkejä. Rakennustöiden yhteydessä puistosta kaadetaan puita, joita ei suunnitellun kiertoliittymän sijalta voida säilyttää. Kaadettavien puiden runkoja käytetään kiertoliittymän keskialueen viheralueella.