Kansainvälinen kesäkarnevaali Joen Kieku valloittaa Joensuun kävelykeskustan 26. kesäkuuta.
Kauppatori ja sen ympäristö täyttyvät musiikista, teatterista, tanssista ja etnisistä makuelämyksistä. Tapahtuma tempaa joensuulaiset sekä kesämatkailijat yhden päivän ajaksi kiehtovaan kulttuurien moninaisuuteen tarjoten unohtumattomia taide- ja elämyshetkiä koko perheelle.
Ohjelma alkaa torilavalla kello 11. Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu koko perheelle.
Luvassa on eläväistä musiikkia, taidokkaita tanssiesityksiä, maistuvaa etnistä ruokaa maailman eri keittiöistä. Food Marketin kojuista voi ostaa vaikkapa intialaista maustettua masala-teetä, vietnamilaisintialaista fuusioruokaa tai srilankalaista hedelmäkakkua.
Ohjelmassa on myös uudenlaisia opaskierroksia torin ja joen lähettyvillä. Kierroksilla on oppaiden lisäksi teatteri RanKidsin näyttelijöitä esittämässä kuuluisia hahmoja kaupunkimme eri talojen ja sukujen tarinoista. Kierroksia järjestetään suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.
Taitokorttelissa lasten- ja nuortenkirjailija Kaisa Happonen kertoo kansainvälisiä tarinoita tai joensuulaislähtöinen palkittu taiteilija Reetta Hiltunen ohjaa pelikorttityöpajaa. Pohjoisessa rantapuistossa Sirkus Supiainen järjestää osallistavaa sirkusta lapsiperheille.
Illan pääohjelmassa torilavalla kello 18–20 on luvassa tanssi- ja teatteriesityksiä sekä musiikkia. Paikallisten tanssi- ja teatteriartistien jälkeen lavalla nähdään illan pääesiintyjä Jukka Poika bändeineen. He tarjoavat unohtumattoman päätöksen tapahtumalle.
Ohjelmasta lisää osoitteessa visitjoensuu.fi/joenkieku