Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuussa leikkikentillä ohjattua toimintaa tänäkin kesänä

Joensuussa leikkikentillä ohjattua toimintaa tänäkin kesänä

Joensuussa järjestetään ohjattua leikkikenttätoimintaa lapsille viidessä paikassa kesäkuussa. Toiminta on tarkoitettu 4–10-vuotiaille ja sitä järjestetään kesäkuun ensimmäiset viikot 18. kesäkuuta asti arkisin kello 9–14.30. Toiminta on maksutonta, ainoastaan mahdollisista retkistä aiheutuvat kulut maksavat vanhemmat.

– Lasten kanssa touhutaan kaikenlaista, pääasiassa ulkoleikkejä, palloilua, pelejä sekä maalaamista, askartelua ja kirjojen lukemista. Toiminta pyritään järjestämään ulkona säästä riippumatta. Lapsilla tuleekin olla sään mukainen vaatetus. Mukaan tulee ottaa lisäksi omat eväät, juomapullo ja aurinkorasva, kertoo toimintaa koordinoiva Hanna Seppänen Joensuun kaupungilta.

Lapset otetaan mukaan kunakin päivänä tulojärjestyksessä. Yli neljävuotiaan voi jättää kentälle ilman omaa valvojaa, alle neljävuotiaalla on oltava oma aikuinen hoitaja mukana. Turvallisuuden ja laadukkaan toiminnan takaamiseksi leikkikenttätoimintaan voi osallistua maksimissaan 30 lasta per kenttä. Jotta kaikilla olisi turvallista, lasten määrää voidaan rajoittaa osallistujien iän ja tuen tarpeiden mukaan. Ensimmäisellä ilmoittautumiskerralla lapsella on oltava huoltaja mukana.

Auki olevat kesäleikkikentät ovat:

  • Äkkiväärän päiväkodin ulkoalue, Äkkiväärä 9
  • Kissamäen päiväkodin ulkoalue, Innantie 6
  • Reijolan koulun ulkoalue, Tiedonpolku 3
  • Karhunmäen koulun ulkoalue, Karhunkaari 28
  • Louhiojan koulun ulkoalue, Opinpolku 8

Leikkikenttäohjaajat ovat joensuulaisia opiskelijoita ja koululaisia. Jokaisella kentällä on vastaava ohjaaja ja 3–4 leikkikenttäohjaajaa.

Lasten ja työtekijöiden turvallisuus on ykkösasia leikkikentillä. Koronapandemia ei ole ohi ja toiminnassa noudatetaan kansallisia ohjeita tartuntojen välttämiseksi. Lievästikään sairas lapsi ei saa tulla leikkikentille. Hyvästä käsihygieniasta pidetään huolta.

Lisätietoja ryhmistä ja toiminnasta sekä turvallisuusohjeista saa numerosta 050 312 4490 sekä varhaiskasvatuksen verkkosivuilta.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.