Joen Yö -kaupunkifestivaalin järjestävä taho vaihtuu, kun Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksen hallinnoima Joensuun Virta Oy valikoitui Joensuun kaupungin järjestämän kilpailutuksen kautta luotsaamaan jatkovuosina Joen Yötä.
Kulttuuripalvelut on ollut Joen Yön järjestäjä ja tapahtumaa tuotti vuosina 2017–2021 Kerubi (Joensuun Töminä Oy), joka luopui tuotannosta vuodelle 2022.
– Virran myötä Joen Yön tapahtuman painopiste tuodaan kävelykeskustaan ja Kauppatorille, ja siten mahdollistamme noin kahdensadan jäsenyrityksemme ja -yhteisömme osallisuuden tapahtumakokonaisuuden tuottamiseen. Luvassa on siis aitoa kaupunkikarnevaalia ja sitä Joensuun keskustan elävöittäminen nyt tarvitsee, iloitsee Virran toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen.
Elokuinen kaupunkifestivaali levittäytyy kaupunkikeskustan alueelle lukuisilla taide- ja kulttuurielämyksillä. Joen Yön läpileikkaavana teemana on osallisuus ja suvaitsevaisuus.
– Kävelykadun varrelle rakentuu kaikissa sateenkaaren väreissä säihkyvä järjestöbulevardi ja Kauppatorille toteutetaan huikea visuaalinen elämys. Toteutamme Vapaudenpuistoon lapsille suunnattua, koko perhettä kiinnostavaa ohjelmaa, kertoo tuottaja Minna Valonen.
– On hienoa, että Joensuun Virta tarttui tähän tilaisuuteen ja Joen Yössä tulee varmasti näkymään Virran rautainen ote kaupunkikeskustan kehittämisestä. Vuodesta 2017 lähtien tapahtumaa vietiin eteenpäin ja kehitettiin yhdessä Kerubin väen kanssa ja nyt on aika siirtää kapula seuraavalle, kertoo Joensuun kaupungin kulttuurisihteeri Sari Suvanto.
Joen Yö järjestetään perjantaina 19. elokuuta. Esiintyjä- ja ohjelmahaku sekä järjestöjen ja yhdistysten ilmoittautuminen avautuu huhtikuussa Gikker.fi-palvelussa.