Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun lukioiden penkkarit ja vanhojen tanssit siirtyvät keväämmälle

Joensuun lukioiden penkkarit ja vanhojen tanssit siirtyvät keväämmälle

Joensuun lukioiden abiturienttien perinteiset penkinpainajaiset siirretään pidettäväksi torstaina 31. maaliskuuta eli heti kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää 10. helmikuuta.

Myös toinen perinteinen tapahtuma, lukion 2. vuoden opiskelijoiden vanhojen tanssit, siirretään pidettäväksi 13. toukokuuta. Alun perin vanhojen oli tarkoitus tanssia 18. helmikuuta.

Molemmat tapahtumat ovat suurehkoja yleisötapahtumia, joiden järjestämiseen vaikuttaa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Aluehallintoviraston päätös on voimassa 14.2. saakka.

– Vanhojen tanssit ovat iso tapahtuma, jonka peruminen lyhyellä varoitusajalla on erittäin hankalaa. Lisäksi näköpiirissä ei ole koronatilanteen välitöntä helpotusta, joten tapahtumaa päätettiin suosiolla siirtää, vaikka nykyiset rajoitukset eivät sitä koskeneetkaan, rehtori Jarkko Rieppo perustelee.

Penkinpainajaiset ja vanhojen tanssit järjestetään edellä mainittuina ajankohtina voimassa olevien ohjeistusten ja rajoitusten edellyttämällä tavalla. Tapahtumissa noudatetaan voimassa olevia terveysturvallisuusohjeita. Käytännön järjestelyistä tiedotetaan lähempänä tapahtumia.

Päätöksen tapahtumien siirrosta teki Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.