Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunki tekee pienpuuston hoitotöitä kesän aikana

Joensuun kaupunki tekee pienpuuston hoitotöitä kesän aikana

Joensuun kaupunki tekee lähimetsien hoitotyötä Kumpulan, Hirvolan, Sirnin ja Niittylahden alueilla kaupungin omistamilla mailla. Hoitotyöt aloitetaan heinäkuun puolivälissä Kievarintieltä, ja hoitotöitä jatketaan aina Niittylahteen asti. Lähimetsien hoitotöissä hoidetaan pienpuustoa taajama-alueiden puisto- ja viheralueilla.

Pienpuustoksi luokitellaan pensaskerroksen kasvillisuus. Hoitotöiden aikana raivataan pääsääntöisesti pensaita ja pienikokoisia puita. Hoitotöiden aikana ei kaadeta isoja puita.

Lähimetsien hoitoa tehdään näkyvyyden ja viihtyvyyden parantamiseksi. Näkyvyys lisää liikenneturvallisuutta erityisesti pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden osalta.

Työmaa-alueet merkitään metsänhoitotöistä varoittavin liikennemerkein. Hoitotöiden aikana alue on työmaa-aluetta, ja liikkuminen alueella on silloin ehdottomasti kiellettyä.