Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunki tarkentaa työmatkustamisen ohjeita

Joensuun kaupunki tarkentaa työmatkustamisen ohjeita

Kaupungin valmiusjohtoryhmässä arvioitiin matkustamisen vapautumisen vaikutuksia perjantaina 11. syyskuuta valtioneuvoston tehtyä uusia muutoksia maahantulorajoituksiin.

Valtioneuvosto vapauttaa ulkomaan matkustamista 19. syyskuuta alkaen ja uudet rajoitukset jatkuvat 18. lokakuuta saakka.

Joensuun kaupunki on jo viime syksystä lähtien noudattanut pidättyväistä linjaa työhön liittyvän matkustamisen sekä koulutusten suhteen.

Tällä hetkellä Joensuussa koronavirustilanne on varsin hyvin hallinnassa, ja maakunta on ollut yksi turvallisimmista alueista Suomessa. Matkustamisen vapautuminen kuitenkin kasvattaa viruksen leviämisriskiä.

– Tavoitteemme on pitää korona mahdollisimman kauan poissa työpaikoiltamme ja meidät kaikki mahdollisimman terveinä sekä suojata läheisiämme, sanoo tarkennetuista ohjeista henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen.

Korona-aika edellyttää kaupungin henkilöstöltä tavallista tarkempaa harkintaa eri puolella Suomea järjestettäviin koulutuksiin, seminaareihin tai kokoontumisiin osallistumisessa. Myös työmatkaliikkumisessa on käytettävä entistä enemmän harkintaa.

Lähtökohta on se, että kaupungin henkilöstö ei korona-aikana poistu Pohjois-Karjalan alueelta. Myös tällä alueella toteutettavissa, osallistujia ympäri Suomea keräävissä koulutuksissa, seminaareissa ja kokoontumisissa on syytä suosia verkkokokouksia.

Mikäli työntekijällä tai viranhaltijalla on perusteltu tarve päästä osallistumaan maakunnan ulkopuolella järjestettäviin koulutuksiin, seminaareihin tai vastaaviin, matkalle täytyy esittää perustelut ja saada sille erikseen lupa.