Joensuun kaupunki kutsuu lokakuussa Rantakylän ja Noljakan alueilla toimivat järjestöt keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja jakamaan näkemyksiään asuinalueen tilanteesta.
Rantakylän tilaisuus pidetään tiistaina 1. lokakuuta klo 16–18 nuorisotalo Bobolla (Pataluodonkatu 9), ja Noljakan tilaisuus järjestetään keskiviikkona 30. lokakuuta klo 16–18 Sinkkolassa (Pesolantie 2).
Kaupunginosakohtaiset järjestötapaamiset ovat uusi kokeilu, jonka tavoitteena on kuulla järjestötoimijoiden ajatuksia asuinalueen tilanteesta. Kaupunki on aiemmin järjestänyt säännöllisesti koko kaupungin järjestötapaamisia sekä pitäjien asukasiltoja, joissa pääpaino on ollut kaupungin tiedotettavilla asioilla. Lokakuun tapaamisissa järjestöt pääsevät ääneen ja kertomaan ajatuksiaan.
– Yhdistykset tekevät vaikuttavaa työtä asukkaiden parissa ja heillä on paljon arvokasta tietoa kullakin alueella pinnalla olevista asioista ja asukkaiden toiveista. Haluamme kuulla yhdistysten näkemyksiä ja kehittää kaupungin ja yhdistysten välistä yhteistyötä entisestään, kertoo koordinaattori Ira Leo Joensuun kaupungilta.
Järjestötapaamisiin osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta sähköisen ilmoittautumislomakkeen kautta.
Linkki ilmoittautumislomakkeelle löytyy myös kaupungin verkkosivuilta joensuu.fi/yhdistyksille.
Tilaisuuden järjestää Joensuun kaupungin Yhdistykset yhdessä Joensuussa -hanke.
Joensuun järjestötapaamiset ovat kaikille järjestötoimijoille avoimia tilaisuuksia, joissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista sekä herätellään keskustelua järjestöjen ja kaupungin välisestä yhteistyöstä.