Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui perjantaina 11. kesäkuuta arvioimaan voimassa olevia kaupungin koronapandemian ehkäisyyn liittyviä rajoituksia ja suosituksia. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa aikuisten sisäliikunnan harrastamisen edellytyksiä kesäaikana.
Kaupunki avaa aikuisten sisäliikunnan harrastustoiminnan ja palaa normaaliin toimintaan kaikkien liikuntapalveluiden tilojen ja palveluiden osalta 14. kesäkuuta alkaen. Aikuisten sisäliikunnan harrastustoiminta on sallittua mukaan lukien perhevuorot, aikuislapsiryhmät, aikuisjoukkueiden harjoittelut ja ottelut.
Kaupunki suosittelee kaikkia tilojen ja palveluiden käyttäjiä seuraamaan alueellista ja valtakunnallista koronatilannetta sekä noudattamaan edelleen voimassa olevia terveysturvallisuusohjeita.
– Koronatilanne on helpottunut, mutta ei virusta kokonaan ole voitettu. Pyydämme siksi kaikkia tilojen käyttäjiä ja harrastajia noudattamaan terveysturvallisuusohjeita. Pidetään turvavälit, muistetaan käsihygienia ja estetään viruksen leviäminen meille kaikille annettujen ohjeiden mukaisesti. Näin saadaan pidettyä itsemme ja lähimmäisemme terveenä, sanoo Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.
Kaupunki pitää muut koronarajoitukset voimassa. Kaikissa kaupungin palveluissa ja tiloissa on käytettävä kasvomaskia. Maskisuositus koskee myös 12 vuotta täyttäneitä ja on voimassa toistaiseksi.
Ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville on koostettu Joensuun kaupungin verkkosivuille. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia.
Lisätietoa korona-ajan muutoksista kaupungin palveluissa osoitteessa: www.joensuu.fi/korona/muutokset-palveluihin