Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen jää eläkkeelle syksyllä

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen jää eläkkeelle syksyllä

Joensuun pitkäaikainen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen jää eläkkeelle syksyllä. Karjalainen on ilmoittanut eroavansa kaupunginjohtajan virasta. Joensuun kaupunginhallitus käsittelee asian maanantaina 6.2. Karjalaisen virkasuhde päättyy marraskuun alussa ja hänen viimeinen varsinainen työpäivänsä on 31.8.

– Elokuussa 1983 Ylöjärven kunnassa alkanut 40 vuotta kestänyt kunnallinen työurani päättyy kuluvan vuoden syksyllä. Koen valtuustokauden puolivälissä tapahtuvan eläköitymiseni sopivaksi ajankohdaksi seuraajalleni astua tehtäväänsä. Työskentely kunta-alalla on ollut erittäin monipuolista ja haastavaakin, josta olen erityisesti pitänyt. Kaupunkilaisten ja elinkeinoelämän hyväksi tehtävä työ sisältää arvoja, jotka olen kokenut itselleni tärkeiksi. Olen kokenut vuoteni dynaamisessa ja hyvällä kehitysuralla olevassa Joensuussa erittäin myönteisinä niin työni kuin henkilökohtaisen elämäni osalta. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia tahoja sekä erityisesti Joensuun kaupunkia työnantajanani kuluneesta yhteisestä taipaleesta, summaa kaupunginjohtaja Karjalainen työuraansa.

Toukokuussa 66 vuotta täyttävä Kari Karjalainen on työskennellyt Joensuun kaupunginjohtajana vuodesta 2010. Tätä ennen hän toimi Raision kaupunginjohtajana vuosina 1995–2010. Valtakunnan tasolla Karjalainen on toiminut myös Suomen Kuntajohtajat ry:n hallituksen puheenjohtajana. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Karjalaiselle kaupunkineuvoksen arvonimen joulukuussa 2022.

Joensuun kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan viran auki julistamisesta.

– Tavoitteemme on avata haku maaliskuussa. Kari jättää jälkeensä kookkaat saappaat, ja odotamme innolla millaisia hakijoita saamme niitä täyttämään. Joensuu on kehittynyt huimasti viimeisten vuosien aikana ja haluamme johtoon ihmisen, joka katsoo rohkeasti eteenpäin, toteaa Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutinen.

Joensuu on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus ja Suomen 12. suurin kaupunki. Joensuu täyttää tänä vuonna 175 vuotta.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.