Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupungin yt-neuvottelut: työnantaja ei esitä lomautuksia

Joensuun kaupungin yt-neuvottelut: työnantaja ei esitä lomautuksia

Joensuun kaupungin meneillään olevissa yhteistoimintaneuvotteluissa oli torstaina 5. joulukuuta kuudes neuvottelukerta. Pääluottamusmiehille esitettiin luonnos työnantajan esityksestä toimenpiteistä, joilla turvata kestävä talous ja saavuttaa yt-neuvottelun tavoite.

Toimenpiteet on jaettu kolmeen osa-alueeseen. Ensimmäinen osa-alue ovat rakenteelliset, kestävää taloutta edistävät toimenpiteet, joista merkittävä osa on nimenomaan yt-menettelyssä neuvoteltavia asioita.

Toinen osa-alue ovat menohallinnan parantamista koskevat toimenpiteet, joilla varmistetaan yt-menettelyn tavoitteen sekä talousarvion toteutumista kertaluonteisesti ja osin myös pitemmällä aikavälillä.

Kolmas osa-alue on kestävää taloutta turvaavat selvitykset ja suunnitelmat. Niitä aletaan valmistella ja toteuttaa asteittain talouden vakauden varmistamiseksi.

– Menohallinnan parantamista koskevissa toimenpiteissä on mukana henkilöstön tekemiä ehdotuksia, joilla taloutta saadaan kohennettua. Olemmekin arvioineet, että tuohon keinovalikoimaan sitoutumalla välttäisimme tässä tilanteessa esimerkiksi lomautukset. Siten työnantajan esitys yt-menettelyn neuvottelutulokseksi ei tule sisältämään esitystä lomauttamisesta, kertoo neuvotteluja vetävä Joensuun kaupungin henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen.

Lempiäinen arvioi, että yt-neuvottelun tavoitteena oleva kuuden miljoonan euron säästö saadaan toteutettua merkittäviltä osin muilla tavoilla kuin irtisanomisilla.

– Edelleen jatkamme valmistelua, jotta työnantajan neuvotteluesitykseen lopulta sisällytettävien tiukimpien henkilöstövaikutusten määrää saataisiin pienennettyä, Lempiäinen täydentää.

Neuvottelut jatkuvat ensi tiistaina 10. joulukuuta.

Neuvottelujen päätyttyä neuvottelutulos esitetään päätettäväksi kaupunginhallitukselle maanantaina 16. joulukuuta. Samalla viikolla henkilöstö- ja työllisyysjaosto käsittelee henkilöstöratkaisuja omalta osaltaan.

– Rauhoitamme kuitenkin joulun tienoon. Mahdollisesti henkilöihin liittyvät ratkaisut teemme tammikuussa tai muutoin ensi vuonna mahdollisimman ripeällä aikataululla, Lempiäinen sanoo.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.