Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alusta. Toiminnan aloittaminen vaikuttaa kuntien ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen - Siun soten väliseen palvelujen tuottamiseen.
Joensuun kaupunki on järjestänyt Siun sotelle joukkoliikenne- ja logistiikkayksikössään muun muassa matkojenyhdistelyä, vammaispalvelulain mukaisia matkoja, sosiaalihuoltolain mukaisia matkoja, kiireettömiä potilassiirtoja, lastensuojelun matkoja, koulukuljetuksia ja päiväkuntoutuksen matkoja. Joensuun kaupungin joukkoliikenne- ja logistiikkayksikkö on huolehtinut Joensuun kaupungin osalta muun muassa koulukuljetusten ja ruokakuljetusten järjestämisestä, asiointiliikenteestä ja Noutopoika-liikenteen järjestämisestä.
Hyvinvointialuelainsäädäntö muuttaa kuntien asemaa 1.1.2023 lukien hyvinvointialueelle tuotettavien palvelujen suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että hankinnat tulevat hankintalain soveltamisalan piiriin ja ostaminen edellyttää kilpailuttamista puolin ja toisin.
Joensuun kaupunki on valmistellut logistiikan siirtämistä joukkoliikenne- ja logistiikkayksiköstä Polkka – Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy:lle. Näin palveluita on mahdollista tuottaa tulevaisuudessakin hyvinvointialueen ja kuntien tarpeisiin. Siirtoa on valmisteltu toteutettavaksi liikkeenluovutuksella Joensuun kaupungilta Polkka – Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy:lle. Kuljetuksien suunnittelun ja toiminnan häiriöttömyyden takaamiseksi siirron ajankohtana toimivimmaksi on todettu 1.10.2022.
Polkka – Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy on Siun soten ja kaupungin yhteisesti omistama tukipalveluyhtiö, joka tuottaa omistajilleen ateria- ja puhtauspalveluja sekä se voi jatkossa tuottaa myös kuljetus- ja logistiikkapalveluja. Siun soten osalta muutos koskettaa vain nykyistä palvelunostoa Joensuun kaupungilta, eikä sillä ole Siun soten henkilöstöön liittyviä vaikutuksia.
Toimintojen siirtämisellä mahdollistetaan maakunnallisen yhteistyön jatkaminen ja kehittäminen sekä varmistetaan jatkossakin asiakkaille laadukkaat ja kustannustehokkaat kuljetuspalvelut.
Asiakkaiden kuljetuspalvelut jatkuvat entisellä mallilla. Kuljetusten tilauskäytänteisiin ei myöskään ole tulossa muutosta. Sopimusautoilijoita tiedotetaan vähäisistä lähinnä laskutukseen liittyvistä muutoksista erikseen.