Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupungin koulutuspalvelut ohjeistaa – ylioppilasjuhlat pidetään vain koulun kesken

Joensuun kaupungin koulutuspalvelut ohjeistaa – ylioppilasjuhlat pidetään vain koulun kesken

Joensuun kaupungin lukiot ovat tiedottaneet opiskelijoille ja huoltajille syksyn 4.12.2020 ylioppilasjuhlien, vanhojen tanssien ja penkkareiden järjestelyistä. Kiihtymisvaiheessa oleva koronavirusepidemia tuo muutoksia koulujen suurien tapahtumien järjestelyihin.

– Kaupungin lukioiden syksyn ylioppilasjuhla täytyy ikävä kyllä järjestää epidemiatilanteesta johtuen koulun sisäisenä juhlana. Näin ollen emme voi ottaa vastaan juhlavieraita koulun tiloihin ja koulualueelle, vahvistaa Joensuun kaupungin koulutusjohtaja Olli Kauppinen.

Myös perinteisten vanhojen tanssien suunnittelu on aloitettu lukioissa. Epidemiasta johtuen vanhojen tanssit 19. helmikuuta 2021 järjestetään vain oman koulun kesken. Jos epidemiatilanne pahenee, niin tansseja siirretään keväämmälle.

– Toisen vuosikurssin lukiolaisille vanhojen tanssit ovat niin tärkeäksi koettu asia, että haluamme ne toteuttaa tavalla tai toisella, sanoo koulutusjohtaja Kauppinen.

Perinteiset lukion kolmannen vuosikurssin eli abien penkkarit ja niihin liittyvät ajelut järjestetään 11.helmikuuta 2021, jos epidemiatilanne ei pahene. Penkkarit ajeluineen perutaan mahdollisessa epidemian leviämisvaiheessa.

– Ylioppilasjuhlissa, vanhojen tansseissa sekä penkkareissa koulun väki noudattaa terveysviranomaisen sen hetkisiä ohjeita. Yleisön mahdollisuudesta osallistua näihin tapahtumiin tiedotetaan myöhemmin, linjaa Kauppinen.

Kaupungin verkkosivuille on koostettu ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia. Myös Koronavilkku-sovellus kannattaa ladata puhelimeen. Lisäksi riskiryhmään kuuluvien tulisi arvioida omalta kohdaltaan riskit yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin osallistumisessa.

Tarkemmat ohjeet kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.joensuu.fi/korona.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.