Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupungille suurempi rooli alueen ruokajakelun tukemisessa – haussa ruoka-apukoordinaattori

Joensuun kaupungille suurempi rooli alueen ruokajakelun tukemisessa – haussa ruoka-apukoordinaattori

Joensuun kaupungilla on jatkossa suurempi rooli alueen ruokajakelun tukemisessa. Hävikkiruoan keräämisen ja ruokajakelun hoitavat edelleen eri yhdistykset ja seurakunnat kuten ennenkin, mutta kaupunki alkaa koordinoida toimijoiden verkostoa ja haussa on oma ruoka-apukoordinaattori.

– Avun tarve on kasvanut ja haluamme osaltamme vahvistaa toimintaa ja tukea kolmannen sektorin äärimmäisen arvokasta ja hyvää työtä, sanoo Joensuun kaupungin hyvinvointikoordinaattori Heini Lehikoinen.

Viikoittain ruokakassin saavat sadat joensuulaiset. Joensuun ViaDia hoitaa noin 80 prosenttia hävikkiruoan keräämisestä ja jakelusta kantakaupungin alueella. Muut toimijat ovat pienemmässä roolissa lähinnä vapaaehtoisvoimin. Pitäjien osalta ruoka-apu keskittyy pääsääntöisesti EU-ruoka-avun jakamiseen ja siellä ruokajakelua on tarve tehostaa.

– Viime vuosina ruoka-apua on koordinoitu ViaDian hallinnoiman hankkeen kautta, joka kuitenkin päättyy kesäkuussa. Nyt tiivistyvä yhteistyö kaupungin kanssa tulee todella tarpeeseen. ViaDia on koonnut ruoka-aputyötä tekevien verkoston, hävikkiruoan hyötykäyttöä on tehostettu ja jaettu tietoa ruoka-aputoimijoista ja kohtaamispaikoista. Noin laaja koordinointityö ei olisi nyt päättyvän hankkeen jälkeen omien resurssien voimin mahdollista, kertoo ViaDia Joensuun toiminnanjohtaja Kirsti Kurki.

– Koronavuosi toi lisäksi sen haasteen, että jaettavaksi haetun hävikkiruoan määrä on vähentynyt. Samaan aikaan avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt ja pahimmillaan ruokakassia ilman on jäänyt jopa puolet avun tarvitsijoista, taustoittaa Kurki.

Kaupungin mukaan tulon ansiosta ruokajakelun pienten toimijoiden toimintavarmuus paranee ja toimintaa voidaan jalkauttaa vahvemmin myös kantakaupungin ulkopuolelle. Tavoitteena on monipuolistaa toimijaverkostoa ja saada pitäjiltäkin mukaan enemmän lahjoittajia. Ruoka-apukoordinaattori tulee osaksi kaupungin Taitamoa, jossa toimii työkokeilijoita, kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ja palkkatuettuja työntekijöitä.

– Tavoitamme Taitamon valmennuksen kautta suuren määrän mahdollisia avuntarvitsijoita, joten voimme hyödyntää myös omaa toimintaamme tässä. Ruoka-avun koordinointi mahdollistaa meillä lisäksi tiimien työtehtävien monipuolistamista, kertoo yhteistyön mahdollisuuksista Taitamo-vastaava Kirsi Kärkäs-Vaittinen Joensuun kaupungilta.

Ruoka-apukoordinaattorin työstä on lisätietoa osoitteessa www.joensuu.fi/avoimet-tyopaikat ja Joensuussa ruoka-apua antavista paikoista on lista osoitteessa www.jelli.fi/toiminta/ruoka-apu.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.