Joensuun kaupunki on saanut Itä-Suomen aluehallintovirastolta huomautuksen lain mukaisen ryhmäkoon ylittämisestä Hammaslahden päiväkodissa. AVI antoi päätöksen tänään maanantaina 21. kesäkuuta.
Joensuun kaupunki toimitti aluehallintovirastolle pyydetyt tiedot Hammaslahden päiväkodin ryhmien läsnäolleiden lasten sekä kasvatus- ja opetustehtävissä olleiden työntekijöiden määristä seuranta-ajalta 4.1.–31.3.2021 sekä kuvaukset alueen perhepäivähoidon varahoitojärjestelyistä ja päiväkodin sijaisjärjestelmästä.
Päiväkodin alle 3-vuotiaiden ryhmään oli sijoitettu seurantajaksolla yhtenä päivänä 15 ja kolmena päivänä 13 lasta. Enimmäismäärä tulisi olla 12, kun aikuisia on ollut ryhmässä neljä.
Esiopetusryhmässä ryhmäkoko on ylittynyt 19 päivänä.
– Olemme hyvin pahoillamme ryhmäkokojen ylittymisestä näiden ryhmien osalta. Samaan aikaan päiväkodin kolmessa muussa ryhmässä ei ole ollut seurantajaksolla lainkaan ylityksiä, sanoo Joensuun kaupungin hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen.
Kaupungin Itä-Suomen aluehallintovirastolle antaman selvityksen mukaan Joensuun käyttöasteet ovat kokonaisuutena päivätasolla selvästi mitoituksen puitteissa, vaikka koronapandemia on aiheuttanut ajoittain suuriakin paineita toimintaan.