Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet, tahti hidastunut

Joensuun kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet, tahti hidastunut

Juuri valmistuneen kasvihuonekaasupäästölaskelman mukaan Joensuun kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 28 prosenttia kymmenessä vuodessa.

Joensuun kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2007 kaikki kasvihuonekaasut mukaan luettuna 660,8 tuhatta tonnia ja asukasta kohti 9,2 tonnia. Vuonna 2017 päästöt olivat 473,4 tuhatta tonnia ja asukasta kohti 6,2 tonnia. Vuoden 2018 ennakkotiedon mukaan päästöt ovat edelleen vähenemässä, mutta väheneminen on hidastunut.

– Päästöjen kehityssuunta on oikea, mutta vauhtia tulisi kiihdyttää, toteaa Joensuun kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen.

Joensuun ilmasto-ohjelman tavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Joensuun tavoitteiden mukaan vuonna 2020 tulisi päästöjen olla noin 400 kt ja vuonna 2025 enää 265 kt.

– Tavoitteeseen pääseminen edellyttää entistä tehokkaampia toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Haastavinta päästöjen vähentäminen on liikenteessä, sillä päästöt eivät näytä juurikaan vähenevän. Tämä johtuu autokannan hitaasta uudistumisesta ja siitä että ajetut kilometrimäärät edelleen lisääntyvät. Muilla päästösektoreilla päästöt ovat jatkaneet hidasta vähenemistä, Leinonen kommentoi tuoreita tuloksia.

– Merkittävin potentiaali päästöjen vähentämiseksi on energiantuotannossa ja kulutuksessa sekä teollisuudessa. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen energiantuotannossa on Joensuussa mahdollista ja kaukolämmön osalta Fortum on siihen sitoutunut 2020-luvulla. Turpeen käytöstä luopumisella kaukolämmön tuotannossa saataisiin kasvihuonekaasupäästöt vähenemään vuoden 2020 tavoitteen tasolle, Leinonen jatkaa.

Raportti on luettavissa ja ladattavissa Joensuun kaupungin verkkosivuilta osoitteesta https://www.joensuu.fi/hiilineutraali-joensuu-2025.

Joensuun kaupunki seuraa kasvihuonekaasupäästöjä CO2-raportin avulla. CO2-raportti on palvelu, joka tekee kasvihuonekaasupäästölaskelmat. Palvelua käyttää tällä hetkellä yli 80 kuntaa eri puolilla Suomea. Joensuussa päästöt on laskettu vuodesta 2009 lähtien ja myös vertailuvuodelle 2007.