Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuuhun hiiliviisaan teknologian keskittymä

Joensuuhun hiiliviisaan teknologian keskittymä

Joensuuhun on kasvanut hiilidioksidin talteenottoon, hyötykäyttöön ja varastointiin (CCUS) liittyvän teknologian keskittymä.

Joensuulainen Lakan Betoni Oy uutisoi tekevänsä miljoonainvestoinnin ilmastoystävällisempien betonituotteiden valmistamiseen. Lakan Betoni ottaa käyttöön toisen joensuulaisen yhtiön Carbonaiden menetelmän, jossa sementtiä korvataan hiilidioksidilla. Samalla hiili sitoutuu pysyvästi betoniin.

Kaupungissa on aloittanut toimintansa myös maailman suurin biohiilitehdas, joka valmistaa puuhakkeesta muun muassa korvaavaa materiaalia kivihiilelle. Joensuu Biocoal Oy:n tehtaan tuotanto käynnistyi 21. toukokuuta.

- Nämä kaksi merkittävää investointia kertovat, että Joensuusta on kasvanut hiilidioksidin hyötykäyttöön liittyvän teknologian merkittävä keskittymä koko maailman mittakaavassa. Taustalla toimii palkitun Forest Joensuu -verkoston vuosikymmenten työ biotalouden innovaatioiden parissa. Uusia avauksia on luvassa lisää lähitulevaisuudessa, lupaa Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä.

Joensuun kaupungin omistama Business Joensuu on sijoittanut Start Up Joensuu -rahaston kautta Carbonaiden toiminnan käynnistämiseen.

Joensuuhun on suunnitteilla myös P2X Oy:n vety- ja biometanolilaitos, jossa suunnitellaan hyödynnettävän Savon Voiman lämpövoimalan ja Joensuu Biocoalin tehtaan hiilipäästöjä. Valmistuessaan laitosten kokonaisuudesta syntyy ainutlaatuinen kiertotalouden teollisuuspuisto.

Hiilen sidonta tulevaisuuden teollisuuden ala

Hiilidioksidin talteenotto, hyötykäyttö ja varastointi ovat olennainen osa ilmaston lämpenemisen torjuntaa. Hiilen sidontaan liittyvissä sovelluksissa nähdään myös kaupallista potentiaalia. Hyötykäyttö lisää vähäarvoisen puun, kuten sahateollisuuden sivuvirtojen ja energiapuun jalostusarvoa.

- Koko Suomelle on valtava merkitys, jos onnistumme kohottamaan metsistämme saatavien tuotteiden arvoa. Hiilen sidontaan liittyvä teknologian merkitys on huomioitu myös Itäisen Suomen ohjelmassa. Joensuu on uusien investointien myötä kaupallistamisen eturintamassa, Penttilä päättää.