Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuu-päivän vauva on pikkuneiti Vantaalta

Joensuu-päivän vauva on pikkuneiti Vantaalta

Joensuu-päivää vietettiin kaupungin perustamisen kunniaksi 29. marraskuuta. Yksi päivän perinteistä on muistaa tuona päivänä ensimmäisenä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa syntyvää joensuulaisvauvaa perheineen. Jos joensuulaisvauvoja ei synny, muistamisen saa ensimmäisenä syntyneen toisen kunnan perheen vauva.

Tänä vuonna Tikkamäellä syntyi 29.11. vain yksi lapsi, vantaalainen pikkuneiti. Hän päätti tulla maailmaan kolme viikkoa ennen laskettua aikaa äidin Joensuun-kyläilyn yllätysohjelmana. Vauvan äiti Jonna Pirinen ja isä Sami Douba muuttivat Joensuusta Vantaalle pari vuotta sitten. Niinpä pikkutytölle oli Joensuussa valmiina mummua, isotätiä ja muuta sukua tukena ja yllätystä jakamassa. Lapsi on Pirisen ja Douban esikoinen.

Vauvan isälle tuli perjantaina 29.11. äkkilähtö Helsinki–Vantaalle kesken työpalaverin, kun hän sai tietää vauvan päättäneen alkaa syntyä jo Joensuussa.

– Vähän siinä lähtöselvitystiskillä ensin kyseltiin, miksi niin myöhään tulen lennolle, mutta kun he kuulivat tilanteen, kone odotti minut vielä kyytiin. Pisteet kotiin Finnairille, ajoissa ehdin sairaalaan, tuore isä muistelee hymyssä suin jännittävää ohjelmanmuutostaan.

Kaupungilta muistetaan Joensuu-päivän vauvoja vuosittain kynttilänjalalla, kukilla ja kaupungin iän suuruisella rahamuistamisella. Tänä vuonna summa oli 171 euroa. Lahjan ja lämpimät onnittelut vauvalle ja perheelle kävi sairaalalla viemässä maanantaina kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.