Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuu kerää palautetta katujen ja puistojen hoidosta sekä jäte- ja vesihuollosta

Joensuu kerää palautetta katujen ja puistojen hoidosta sekä jäte- ja vesihuollosta

Joensuun kaupunki selvittää kuinka tyytyväisiä joensuulaiset ovat yhdyskuntateknisiin palveluihin. Kaupunki osallistuu valtakunnalliseen kyselytutkimukseen, jonka avulla kaupunkilaiset voivat antaa palautetta oman kuntansa katujen ja puistojen hoidosta sekä jäte- ja vesihuollon toimivuudesta.

Kysely on avoin kaikille kaupunkilaisille ja siihen voi vastata 18.6. saakka. Kysely lähetetään myös postitse 1500 satunnaisotannalla valitulle kaupunkilaiselle.

Yhdyskuntatekniset palvelut 2020 -tutkimus toteutetaan samanaikaisesti useassa eri kunnassa. Joensuu on osallistunut tutkimukseen edellisen kerran vuonna 2018. Tutkimustulosten avulla voidaan seurata asukkaiden tyytyväisyyttä yhdyskuntateknisiin palveluihin. Vastaukset tarjoavat myös vertailutietoa suhteessa muihin kyselyyn osallistuviin kuntiin.

Tutkimuksen toteuttaa FCG Konsultointi Oy. Tutkimuksen tulokset valmistuvat elokuussa.

Vastaa Yhdyskuntatekniset palvelut 2020-kyselyyn

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.