Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä antoi ensimmäisen talousarvioesityksensä torstaina 9. marraskuuta. Vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2024–2026 taloussuunnitelma on laadittu poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa.
Hyvinvointialueuudistuksen myötä verotulojen ja valtionosuuksien taso alenee ensi vuonna pysyvästi noin 26 miljoonaa euroa vuoteen 2023 nähden ja kaupungin talous kääntyy alijäämäiseksi. Samanaikaisesti menot kasvavat muun muassa palkankorotusten ja kustannusten nousun myötä.
Sopeutustarpeeksi on arvioitu vuositasolla noin 20 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin 11 prosenttia käyttötalouden nettomenoista. Samalla kaupungin strateginen tavoite on kasvaa 80 000 asukkaan kaupungiksi. Tavoitteen saavuttaminen vaatii panostuksia. Tulevien vuosien taloussuunnittelu on tasapainoilua mittavien talouden sopeutustoimien sekä kasvua tukevien tekojen ja investointien välillä.
Vuonna 2024 katkaistaan menojen kasvu
Kaupunginjohtajan esityksessä vuonna 2024 keskitytään menojen kasvun pysäyttämiseen. Tämä vaatii neljän miljoonan euron sopeutustoimia. Merkittävimmät toimenpiteet kohdistuvat kaupungin omaisuuteen; metsän myyntitavoitteita kasvatetaan ja tyhjiksi tai vähälle käytölle jääneitä toimitiloja myydään.
Toimenpiteiden joukossa on myös kuntalaisten palveluihin vaikuttavia keinoja, vaikka talousarvio perustuukin pääosin nykyiseen palvelurakenteeseen. Maapohjan kiinteistövero on nousemassa lainsäädännön muutosten myötä 1,3 prosenttiin, sen sijaan tuloveroon tai kiinteistöveroon ei esitetä merkittäviä muutoksia.
– Strategian mukaisesti pidämme verotuksen kilpailukykyisenä ja talouden tasolla, joka mahdollistaa kaupungin kehittymisen. Tarkka taloudenpito ja verotuloja lisäävä elinvoimapolitiikka turvaavat kaupungin toimintojen jatkuvuuden ja kehittämisen, toteaa kaupunginjohtaja Jere Penttilä.
Sopeutustoimista huolimatta vuoden 2024 talousarvio on poikkeuksellisen heikko. Esityksessä tilikausi 2024 on lähes 16 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Työ talouden sopeuttamiseksi on vasta alussa
Vuonna 2024 käynnistetään hallittu, kolmelle vuodelle ajoitettu kaupungin talouden sopeutustyö. Kahdenkymmenen miljoonan euron sopeutustarvetta tasapainotetaan tarkastelemalla menoja, kuten investointitasoa ja palveluverkkoa sekä tuloja, kuten veroprosenttia.
Koska sopeutustarve on hyvin mittava, talouden tasapainottamisen toimenpiteillä tulee olemaan väistämättä vaikutuksia myös kuntalaisten arkeen.
Vuosien 2024–2026 tavoitteena on löytää tasapainoinen kokonaisuus toimenpiteistä, joilla turvataan laadukkaat palvelut kuntalaisille sekä varmistetaan Joensuun pysyminen kasvun uralla. Laajempi sopeutuspaketti valmistellaan maaliskuun 2024 loppuun mennessä.
Poimintoja vuoden 2024 talousarvioehdotuksesta
Verotulot ja valtionosuudet
Kaupungin verotuloprosentti vuodelle 2024 on 7,90 prosenttia (tänä vuonna 7,86 prosenttia). Kiinteistöverot säilyvät ennallaan lukuun ottamatta maapohjan kiinteistöveroa, joka on nousemassa lainsäädännön muutosten myötä 1,30 prosenttiin. Vuonna 2024 käyttöön otetaan lisäksi rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero. Verotulot alenevat kuusi prosenttia vuoteen 2023 nähden hyvinvointialueen perustamiseen liittyvien niin sanottujen verohäntien vaikutusten poistuessa.
Verotuloja ja valtionosuuksia arvioidaan kertyvän kokonaisuutena 199 miljoonaa euroa, kun vuonna 2023 määrä on 223 miljoonaa euroa. Valtionosuudet alenevat 29 prosenttia sote-uudistukseen liittyvän jälkikäteistarkastuksen myötä. Tarkastuksessa hyvinvointialueelle siirtyvät menot tarkistetaan vastaamaan toteutuneita vuoden 2022 menoja.
Vuosina 2025–2026 valtionosuuksien määrää kasvattaa TE-uudistus, mutta samanaikaisesti menot kuitenkin kasvavat.
Menot
Kaupungin nettomenot vuodelle 2024 ovat 176 miljoonaa euroa. Nettomenojen taso ei kokonaisuutena kasva vuoteen 2023 nähden. Talousarvioon sisältyvien sopeutustoimenpiteiden arvo on noin neljä miljoonaa euroa.
Investoinnit
Vuosina 2024–2026 investoidaan yhteensä 130 miljoonalla eurolla, mikä mahdollistaa kaupungin kasvun. Toimitilahankkeisiin kohdennetaan tästä yhteensä 58 miljoonaa euroa. Suurimmat hankkeet ovat Enon ja Hammaslahden uudet koulut, Mehtimäen jääurheilukeskuksen laajennus ja peruskorjaus sekä museohankkeet – kaupungintalon muutos museoksi sekä taidemuseon peruskorjaus. Lisäksi suunnitelmakaudella käynnistyvät Reijolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeet.
Yhdyskuntatekniikan investointitaso laskee aiempiin vuosiin nähden, mutta turvaa jatkossakin uudisrakentamisen ja luo edellytyksiä yritystoiminnan kehittämiselle kaupungissa. Yhdyskuntatekniikan investointimenot ovat vuonna 2024 yhteensä 11 miljoonaa euroa, josta uudisrakentamista tukeviin investointeihin kohdennetaan 2,8 miljoonaa euroa ja peruskorjauksiin 7,6 miljoonaa. Satama- ja ulkoliikuntapaikkahankkeisiin kohdennetaan 0,7 miljoonaa euroa.
Lainat ja vastuut
Kaupungin lainakanta kohoaa vuonna 2024 lähes 300 miljoonaan euroon. Ensi vuonna lainaa on asukasta kohden 3 833 euroa. Kiinteistöleasing- ja vuokravastuut huomioiden vastuiden määrä on ensi vuonna noin 5 500 euroa asukasta kohden. Korkomenojen määräksi on arvioitu 7,6 miljoonaa euroa.
Talousarviokäsittelyn eteneminen
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkistettiin 9.11.2023. Tiedotustilaisuuden tallenne on katsottavissa täällä.
Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä 20.11. ja 4.12. Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 11.12.2023.
Kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi 2024 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 sekä infotilaisuuden diat ovat osoitteessa joensuu.fi/talousarvio.