Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuu esittelee kaupunkimatkailua uuden Visit Joensuu -matkailusivuston avulla

Joensuu esittelee kaupunkimatkailua uuden Visit Joensuu -matkailusivuston avulla

Joensuun kaupunki on avannut uuden VisitJoensuu.fi-verkkosivuston. Matkailusivustolle on koottu Joensuussa ja lähialueella matkailevaa kiinnostavia kohteita, palveluntarjoajia ja yrityksiä.

Sivustolla voi tehdä uusia löytöjä sekä tutustua syvemmin joensuulaiseen mielenmaisemaan. Selailua siivittävät kuvat, joita tuijottelemalla voi nähdä tututkin Joensuun paikat uudessa valossa.

– Joensuulla ei ole aiemmin ollut kaupungin tasoista visit-sivustoa, kuten monilla muilla kaupungeilla. VisitJoensuussa päästään esittelemään kaupungissa toimivia palveluita ja elämyksiä laajalla kattauksella pikkuputiikeista tapahtumiin ja lounasravintoloista rokkiluoliin. Matkailussa on alueen kannalta merkittävää talouspotentiaalia ja nyt meilläkin laitetaan vaihdetta hieman isompaan pykälään, kertoo markkinointijohtaja Markku Pyykkönen.

– Joensuun matkailusivusto julkaistaan tänään kesäkuun ensimmäisenä päivänä, mutta totta kai se kasvaa ja kehittyy kaiken aikaa. Olemme saaneet ilahduttavan määrän matkailullisten palvelujen tarjoajia mukaan sivustolle, mutta lisää toivotaan Joensuun seudun matkailumarkkinoinnin kelkkaan, kehottaa tuottaja Teemu Laasonen Joensuun kaupungilta.

VisitJoensuu.fi-sivustolla voi palveluntarjoajien kohdekorteista löytyvien linkkien kautta esimerkiksi varata ravintolan pöydän tai kanoottivaelluksenkin. Joensuun tapahtumat löytyvät sivuston Tapahtumat-sivulta, joka toimii synkronoidusti Joensuun tapahtumakalenterin kanssa.

Laveampaan haaveiluun VisitJoensuu.fi tarjoaa artikkeleita, joihin on koottu paikkoja ja palveluita kertomukselliseen muotoon. Artikkeleissa korostuvat Joensuun herättämät autenttiset kokemukset ja tuntemukset. Suoraa toimintaa etsivä löytää kohdekorteista tarpeelliset tiedot aukioloajoista kotisivuille vieviin linkkeihin. Aluksi sivusto on saatavilla vain suomeksi, mutta sitä pääsee pian käyttämään myös englanniksi sekä venäjäksi.

Palveluntarjoajalle matkailusivustolla mukanaolo on maksutonta.

– Kohde saa sivustolta oman esittelysivun, jossa kuvien, tekstien ja eteenpäin ohjausten myötä matkailija saatetaan palvelun ääreen. Esittelysivu koostuu isoista kuvapaikoista, karttaupotuksesta, yhteystiedoista, linkeistä ja kaikesta siitä tiedosta, millä voidaan kiinnostus matkailijassa herättää. Palveluntarjoaja saa omat tunnukset sivustolle sekä ylläpito-oikeudet omaan esittelysivuun, joten tietoja on helppo muokata milloin vain ja sitä pystytään helposti tekemään yhdessä. Esittelykortin luomisen alusta lähtien pystyy tekemään myös täysin omatoimisesti, Laasonen jatkaa avaten sivuston toimintaperiaatetta.

– Nyt kannattaa paikallisten ihmisten, ja etenkin palveluyritysten käydä tutustumassa sivustoon ja tietysti klikata ”Kirjaudu”-painiketta, jos vielä ei ole tunnuksia ja esittelysivua luotu. Me kaupungin viestinnässä autamme erittäin mielellämme, jotta palvelut saadaan tyylikkäällä tavalla esille, Teemu Laasonen tokaisee.

Kaupungin tavoitteena on VisitJoensuu.fi-matkailuportaalin avulla tuoda esille kaupungin matkailupalveluita ja lisätä kaupunkimatkailun kiinnostusta. Olennaisen tärkeää on matkailijan auttaminen löytämään kiinnostavat palvelut paikan päällä Joensuussa. Sivusto tulee toimimaan myös kaupungin matkailuneuvonnan henkilökunnan työkaluna.

Joensuun uusi matkailusivu löytyy osoitteesta visitjoensuu.fi

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.