Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuu ei ole vain kesäkaupunki – Joensuu satsaa näyttävästi talvimatkailuun

Joensuu ei ole vain kesäkaupunki – Joensuu satsaa näyttävästi talvimatkailuun

Joensuun kaupunki toteuttaa uuden talvitapahtuman Laulurinteen Lumipuiston helmi-maaliskuussa 2023. Tämä kolmeviikkoinen tapahtuma kutsuu kävijät ulkoilemaan, nauttimaan upeasti valaistusta talvimaisemasta ja samalla myös viihtymään kulttuurielämysten äärelle.

Joensuun laulurinne on tunnettu kesätapahtumistaan. Siellä on laulettu lasten ja tunnettujen artistien voimin. Se on tapahtumille ja matkailuun paljon mahdollistava alue – vaihtelevuus ja veden läheisyys tekevät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tulevana talvena kotimaan hiihtolomaviikkojen aikaan Laulurinteelle rakentuu uusi tapahtuma Laulurinteen lumipuisto. Sen avajaisia vietetään 20. helmikuuta. Kauniisti valaistusta ulkoilualueesta voi nautti palveluiden kera aina 12. maaliskuuta asti.

Aiempien vuosien Valo liikuttaa-tapahtuma on nyt kasvanut kolmen viikon mittaiseksi. Laulurinteen alueella on tuttuun tapaan tarjolla mahdollisuus liikkua niin jalkaisin kuin suksilla. Tapahtumaan tavoitellaan 60 000 tuhatta kävijää ja tapahtuman sisältöä on myös päivitetty.

–Tänä vuonna haemme tapahtumaan enemmän myös matkailijoita Pohjois-Karjalan ulkopuolelta ja onhan tämä vaihtoehtoinen ulkoilutapahtuma myös paikallisille asukkaille. Samalla kun käy ulkoilemassa voi nauttia hyvän ja ravitsevan ruuan kauniisti valaistuissa puitteissa, toteaa Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta –hankkeen projektipäällikkö Mari Karjalainen.

Joensuun kaupungin uusi matkailuun ja tapahtumatuotantoon keskittyvä hanke satsaa nimenomaan matkailun uusiin sesonkeihin.

– Kun katsoo kartasta lumitilastoja, niin Joensuun Laulurinteellä on takuuvarma lumilähtö. Etelä-Suomesta katsottuna ei tarvitse mennä Lappiin asti päästäkseen lumen kanssa tekemisiin, jatkaa Karjalainen.

Elämyksellisyyttä lumipuistoon tuovat myös kulttuuripalvelujen tuottajat.

– Kulttuuripalvelujen osalta tehdään yhteistyötä muun muassa Kulttuurien Unelma Vuosi –hankkeen ja paikallisten kulttuurituottajien kanssa. Kulttuuri toimii hienona vastaparina liikunnalle, toteaa hankkeen koordinaattori Matti Moller.

Laulurinteen Lumipuiston toteutus tehdään yhteistyössä Joensuun ja sen lähialueen toimijoiden kanssa. Tapahtuman palveluja ovat tuomassa mukaansa useampi toimija kuten esimerkiksi Noki Catering, Lähiruokaa Vaaroilta, Joensuun Hiihto-Kataja ja Itä-Suomen liikuntaopisto.

Laulurinteen Lumipuisto tulee saamaan taas upean valokehyksen, jonka toteuttaa valotaitelija Kari Kola.

Tutustu lisää: http://talvikaupunki.fi ja www.visitjoensuu.fi

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.