Sisältöjulkaisija

angle-left Joen Yössä turvallisesti, yhdessä ja livenä

Joen Yössä turvallisesti, yhdessä ja livenä

Joen Yö toteutetaan tänä vuonna edellisvuosista poiketen rajatummalla ohjelmalla tulevana perjantaina 20. elokuuta. Syytä kaupunkijuhlaan kuitenkin on, kun kaupungin kulttuuri- ja taidetilat avaavat ovensa illan ajaksi sekä antavat maistiaisia tulevista ohjelmistoistaan.

Ilta huipentuu Happoradion 20-vuotista taivalta juhlistavaan Itä-Suomessa tuulee -konserttiin Ilosaaressa.

Kaikki Joen Yön ohjelma on pääsymaksutonta ja ikärajatonta. Järjestelyjen osalta vallitseva koronatilanne on otettu huomioon jokaisessa tapahtumapaikassa. Joen Yössä on voimassa vahva kasvomaskisuositus ja maskeja on jaossa jokaisessa tapahtumapaikassa.

Joensuun kaupunginteatterilla on Kesäyön unelma -esityksen avoimet harjoitukset kahteen otteeseen ja katsomoon otetaan 80 henkilöä kerrallaan.

Kaupunginorkesterin Poimintoja tulevasta -konserttiin mahtuu 300 henkilöä ja pääsyliput ovat lunastettavissa ennakkoon Carelicumista.

Pääkirjastolla, Taidemuseo Onnissa ja Pohjois-Karjalan museo Hilmassa kävijämääriä porrastetaan tarvittaessa ja Taitamon taidenäyttely toteutetaan ulkotiloissa osoitteessa Jokikatu 8. 

Joen Yön ilta huipentuu Ilosaaressa, jossa lavalle nousee 20-vuotista taivaltaan juhlistava Joensuusta alkunsa saanut Happoradio. Ennen Happoradion esiintymistä vuorossa on kaksi joensuulaislähtöistä artistia Annika Kurki sekä Väinö Honkanen ja Valtio, jotka valikoituivat mukaan avoimen esiintyjähaun kautta.

Konsertin järjestelyissä on mukana radio Suomipop ja konsertti taltioidaan myöhemmin näytettäväksi Ruutu.fi-suoratoistopalvelussa. Ilosaareen otetaan ensimmäiset 3 000 kävijää ja siellä olevat palvelut on hajautettu laajasti koko alueelle.

- Tehdäksemme turvallisen tapahtuman tarvitsemme Joen Yön yleisön apua. Tulkaa terveinä paikalle, käyttäkää maskeja ja antakaa vieruskaverille tilaa, siten Joen Yötä voidaan viettää turvallisesti yhdessä ja livenä toteaa Kerubin toimitusjohtaja Asko Piiparinen.

- Joen Yön ohjelma on rajatumpi kuin edellisvuosina ja nyt kannattaakin pohtia jo etukäteen, minne haluaa suunnata kulttuurielämysten pariin, vinkkaa kulttuurisihteeri Sari Suvanto

Joen Yön järjestää Joensuun kaupunki ja tuotannosta vastaa Kerubi. Happoradion juhlakonsertti toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Radio Suomipopin kanssa. Tarkemmat ohjelmatiedot ovat nähtävissä osoitteessa joenyo.fi.

Joen Yön kuva