Sisältöjulkaisija

angle-left Joen Yö jytkii kulttuuria niin, että tuntuu!

Joen Yö jytkii kulttuuria niin, että tuntuu!

Joen Yö kaupunkifestivaalia vietetään perjantaina 18. elokuuta. Joensuun oma perinteinen taiteiden yö täyttää keskustan alueen pienillä ja suurilla elämyksillä. Tapahtumaa on tekemässä tuttuun tapaan sankka joukko kulttuurikentän ammattilaisia ja harrastajia Pohjois-Karjalasta sekä muualta Suomesta. – Tänä vuonna Joen Yö teemoittuu kepeästi 90-luvun ympärille. Pääsemme aistimaan vuosikymmenen tunnelmaa, värejä ja musiikkia eri puolilla kaupunkia.

– Joen Yön ohjelman houstaa energinen Josa Stone, kertoo tapahtuman tuottaja Minna Valonen.

Duudlausta, ilma-akrobatiaa, äänikonsertteja, Rupilisko-kulkue, höyryjunamatka ja pehmeän suloiset ysäri-fläsärit

Joen Yö sykkii keskustan sydämessä klo 15–22 välisenä aikana. Eri puolilla kävelykeskustaa liikkuva Tip Top Walkers Neon -sirkusryhmä ei jää varmasti yleisöltä näkemättä. Parimetrisillä jaloilla liikkuvat hahmot ja sirkustemput yllättävät ja hauskuttavat kaiken ikäisiä. Sirkusryhmän 6,5 metriin kurkotteleva ilma-akrobatia esitys alkaa torilavalla klo 20.30. Cat People Tanssikoulu tuo Joen Yöhön vauhdikasta hip hop- meininkiä ja kissamaista veikeyttä showtanssin askelin. Kello 18 torilavalla esiintyvä Veila on joensuulainen,  – samalla maailman ensimmäinen – yhteiskanteleyhtye, joka tekee uudenlaisia sovituksia popmaailman kappaleista. Joen Yön huipentava Windows 95 Man johdattelee yleisön suloisiin ysäri-fläsäreihin klo 21 alkaen torilavalla.

Ydinkeskustassa tapahtuvan ohjelman lisäksi Joen Yö väreilee eripuolille kaupunkia yhteisöjen, taiteilijoiden ja ravintoloiden järjestäessä omaa erityistä Joen Yö ohjelmaansa.

–Tästä trendistä olen erityisen ilahtunut, kertoo Minna Valonen.  

Koko Joen Yön ohjelma löytyy www.joenyo.fi sivuilta.

Torikatu suljetaan klo 15–22 väliseksi ajaksi

Joen Yö tapahtuman ajaksi tehdään muutoksia myös liikennejärjestelyihin. Torikatu suljetaan yleiseltä liikenteeltä väliltä Koskikatu–Siltakatu kello 15–22 väliseksi ajaksi.

Kävelykadulle toteutetaan tuttuun tapaan Joen Yön Järjestöbulevardi johon osallistuu tänä vuonna liki 50 järjestöä.

Tapahtumanjärjestäjä toivoo yleisön hyödyntävän julkisia liikennevälineitä tai saapuvan polkupyörällä ja jalkaisin.

Joen Yön rahoittaa Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut ja sen tuottaa kaupunkikeskustayhdistyksen hallinnoima Joensuun Virta Oy.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.