Joen Yö jytkii kulttuuria niin, että se tuntuu. Joensuulaisten oma taidefestivaali järjestetään perjantaina 18.8. klo 15–22.
Joen Yö ei ole keneltäkään piilossa, vaan se tapahtuu suoraan kaupungin sydämen sykkeessä ja sen tahtiin. Valoa, ääntä, taidetta, tiedettä, liikettä, tunteita ja toimintaa. Siitä on Joen Yö tehty. Ja Joen Yö on tehty kaikille!
Joen Yö ottaa kaupunkitilan haltuun elokuussa
Joen Yö tarjoaa alustan moninaisten esitysten ja taide-elämysten toteuttamiselle. Esiintymispaikkoja on tuttuun tapaan eri puolilla kaupunkikeskustaa. Torilavalla ohjelmaa on klo 15–22 välisenä aikana. Järjestöt ja yhteisöt yhteen kokoava Järjestöbulevardi toteutetaan kävelykadulle. Voit törmätä performansseihin, tilataiteeseen tai vaikkapa luentoon parkkihallissa, kauppakeskuksessa tai bussipysäkillä.
Tänä vuonna Joen Yö säihkyy ysärihenkisenä. Annamme kaupunkitilan jälleen tekijöiden, taitajien, harrastajien sekä yhdistysten ja järjestöjen haltuun. Joen Yön suloisimmat ysäri-fläsärit tarjoilee Windows95Man torilavalla klo 21 alkaen. Eri puolilla kävelykeskustaa liikkuva Tip Top Walkersien Neon -sirkusryhmä ei jää varmasti festivaaliyleisöltä näkemättä. Parimetrisillä jaloilla liikkuvat hahmot ja sirkustemput yllättävät ja hauskuttavat kaiken ikäisiä.
Yleisön toiveita on kuultu ja Joen Yössä päästään yhteisötaiteilemaan. Keskuspuistossa järjestetään avoin ohjattu Tuu Duudlaa! -yhteisötaidetyöpaja, jossa jokainen pääsee osallistumaan yhteisen teoksen toteutukseen. Ohjaajana työpajassa toimii Miia Rosenius, joka on yhteisötaiteen konkari, pohjoiskarjalainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja.
Itä-Suomen yliopiston Tieteen päiviä vietetään Carelicumissa osana Joen Yötä. Tieteen päivien 2023 ohjelma rakentuu Alku-teeman ympärille. Teemaa lähestytään eri tieteenalojen näkökulmista, ja erilaisia alkuja etsitään niin historiasta kuin tulevastakin.
Esiintyjähaku auki 30.4. saakka
Ilmoittaudu rohkeasti mukaan Joen Yöhön ja ota tila haltuun. Esiintyjä- ja ohjelmahaku päättyy 30.4. Järjestöt ja yhdistykset voivat ilmoittautua mukaan Joen Yöhön 1.8. saakka. Lisätietoja tapahtuman teemoista ja ilmoittautumislomake löytyy täältä: Ilmoittaudu mukaan
Joen Yön rahoittaa Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut ja sen tuottaa Joensuun Virta.